Kevään MM-kisoissa Kanadan takalinjoilla viilettänyt Chris Lee teki kunnianhimoisen liikkeen kesällä, kun hän matkasi try-outille NHL-seura Los Angeles Kingsin riveihin.

Kytemässä oli unelmien tarina, sillä Lee on täyttämässä aivan piakkoin 37 vuotta. NHL-debyytin Lee olisi tehnyt hyvin myöhäisessä vaiheessa.

Nyt tämä tarina on menossa täysin murskaksi.

Lee nimittäin vapautettiin Kingsin leiriltä, eikä hänelle lyöty sopimusta käteen.

Viime vuosien aikana Lee on ollut KHL:n parhaita puolustajia. Metallurg Magnitogorskin takalinjoilla Lee paukutti neljän kauden aikana yhteensä 179 tehopistettä.

Tuorein kausi oli täysin posketon, sillä 60 runkosarjaottelussa Leelle merkattiin peräti 65 (14+51) tehopistettä.

Kevään MM-kisoissa Lee oli ainut Euroopassa pelaava pelaaja, joka mahtui mukaan Kanadan joukkueeseen. Turnauksesta mukaan tarttui hopeaa.

Lee matkasi 2010-luvun alussa Eurooppaan, missä hän pelasi ensin Saksassa ja Ruotsissa, ennen kuin hän päätyi Magnitogorskiin. Pohjois-Amerikassa Lee ei koskaan saanut tililleen yhtään NHL-ottelua, vaan hän pysyi AHL:n ja ECHL:n puolella.