TPS tarrasi oljenkorteen – pitkältä tauolta palannut Pikkarainen heti liekeissä
TPS kävi viime viikon lopulla jääkiekon Mestarien liigan merkeissä Keski-Euroopan kiertueella, ja tuliaisina oli kaksi tylyä tappiota: Tshekin Mountfield HK peittosi TPS:n tylysti 5–1, ja SC Bern kuritti turkulaisia maalein 4–0.
Mutta heti, kun TPS pääsi tuttuun kotihalliinsa, tahti muuttui. Torstai-illan 3–1-kotivoitto Bernistä piti turkulaiset mukana kilvoittelussa CHL:n jatkopaikoista.
Loukkaantumisen aiheuttaman puolen vuoden pelitauon jälkeen kaukaloon palannut Ilkka Pikkarainen oli heti vahvalla pelipäällä. TPS:n nettisivujen uutisen mukaan ”Pikkarainen taklasi kaikkea liikkuvaa keltaista sydämensä kyllyydestä vieden jokaisen taklauksen loppuun asti – ja toi TPS-ylivoimaan uuden pelotteen kovalla laukauksellaan.”
Eilinenkin ottelu alkoi TPS:n kannalta huonosti, kun jo toisella minuutilla Andrew Ebbett murtautui väkisin TPS-maalille ja nosti kiekon Oskari Setäsen ohi.
Isäntien maaleja saatiin odotella päätöserään. Ajassa 41.28 Eric Perrin tasoitti, ja seitsemisen minuuttia myöhemmin Jonne Virtanen vei Tepsin johtoon. Viimeisen niitin iski Tomi Kallio (kuvassa) ajassa 52.40.
Kolmen pelatun ottelun jälkeen TPS on tasaisessa F-lohkossa viimeisenä kolmella pisteellään. Lauantaina TPS kohtaa taulukossa edellään olevan Mountfield HK:n.
Lähde: TPS:n nettisivut
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä