TOP 5: Liigan nuoret läpimurtohyökkääjät – ”Ei jätä ketään kylmäksi”
Liigan runkosarjan alku on nurkan takana, joten on aika kääntää katseet nuoriin hyökkääjiin, joita tällä kaudella riittää mukavasti pääsarjatasolla.
SuomiKiekko listaa ennakkoon viisi kovinta nuorta kotimaista hyökkääjää, joilta on odotettavissa isoa roolia omassa joukkueessaan:
1. Petrus Palmu, TPS
98 tehopistettä viime kaudella OHL:ssä ei jätä ketään kylmäksi varsinkin, kun 20-vuotiaan 171-senttisen taiturin otteet ovat olleet hyviä myös TPS:n harjoituspeleissä.
Palmulla on kaikki mahdollisuudet voittaa tulokkaiden pistepörssi, sillä hänelle on tarjolla hyvää roolia myös turkulaisten ylivoimakentällisissä. Vancouver Canucksin varaus on yksi liigakauden mielenkiintoisimpia pelaajia.
2. Frank Gymer, KalPa
Gymer väläytteli osaamistaan jo viime kaudella Jokerien KHL-joukkueessa, minkä jälkeen tie vei suuremman vastuun toivossa Kuopioon. Alku näyttää lupaavalta, sillä Gymer on tehnyt harjoitusotteluissa kahdeksaan otteluun tehot 3+3=6.
Onnistuessaan viime kaudella Mestistäkin pelannut 21-vuotias hyökkääjä taistelee Palmun tavoin tulokkaiden pistepörssin kärkipaikasta.
3. Kristian Vesalainen, HPK
Kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisojen ykköshyökkääjä ansaitsi itselleen ykköskierroksen varauksen Winnipeg Jetsiin.
190-senttinen laitahyökkääjä on dominoinut juniorikiekkoa, mutta viime kaudella HPK:ssa liigajäillä ja Frölundassa Ruotsin pääsarjassa ei läpimurtoa nähty. Kyse on kuitenkin vasta 18-vuotiaasta hyökkääjästä, jonka puhkeaminen kukkaan voi tapahtua tällä kaudella.
4. Juha Jääskä, HIFK
Jo viime kaudella mukavaan vauhtiin HIFK:ssa päässyt 19-vuotias Jääskä on ottanut selviä kehitysaskeleita eteenpäin ja ansainnut CHL-otteluissa hyvän roolin HIFK:n tuoreelta päävalmentajalta Ari-Pekka Seliniltä.
Odotettavissa onkin, että taitava ja lupaava hyökkääjä nappaa itselleen vakituisen pelipaikan HIFK:ssa. Hyvien pelaajien kanssa voi päästä mukavaan pistetahtiin.
5. Jesperi Kotkaniemi, Ässät
Vasta 17-vuotias Kotkaniemi on yksi ensi kesän lupaavimpia suomalaispelaajia NHL:n varaustilaisuutta silmällä pitäen. Hän teki alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa tehot 1+5 seitsemässä ottelussa, vaikka ikää turnauksen aikaan oli mittarissa vain 16 vuotta.
Isokokoista, 190-senttistä taitohyökkääjää on jo alettu ajamaan sisään vahvasti Ässien kokoonpanoon ja nuorukainen on tehnyt harjoituskauden yhdeksässä ottelussa kaksi maalia.
Runkosarjan alku näyttää, onko Kotkaniemestä lunastamaan paikkansa Ässien liigamiehistössä, mutta nuorukaisessa on kauhea potentiaali.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!