Suomalaiselle NHL-lupaukselle surkeita uutisia! – Chicago kaappasi yli 500 NHL-ottelun pakkijättiläisen
Chicago Blackhawks on tehnyt testisopimuksen puolustaja Cody Fransonin kanssa, New York Timesin toimittaja Dhiren Mahiban kertoo Twitter-tilillään.
30-vuotias Franson on pelannut viimeiset kaksi kautta suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaisen joukkuetoverina Buffalo Sabresissa.
196-senttinen ja 102-kiloinen puolustajamörkö teki viime kaudella pelaamassaan 68 ottelussa kolme maalia ja 19 tehopistettä.
Nashville Predatorsin kolmannella kierroksella (79.) varattu Franson on pelannut NHL:ssä yhteensä 527 ottelua, joissa hän on summannut tehopisteet 42+163=205.
Fransonin saapuminen Blackhawksiin saattaa tarkoittaa seuran farmijoukkueessa Rockford IcoHogseissa pelaavalle suomalaispuolustajalle Ville Pokalle huonoja uutisia. Blackhawksilla on Fransonin tulon jälkeen yhteensä kahdeksan NHL-tason puolustajaa, joten Pokan mahdollisuudet päästä NHL:n puolelle heikkenivät merkittävästi.
23-vuotias Pokka pelasi viime kaudella AHL:ssä 76 ottelua, joissa nuori puolustajalupaus teki kuusi maalia ja 30 tehopistettä. World Cupissa Leijonia edustaneen Pokan tehotilasto oli viime sesongilla surkea -25.
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!