Pittsburghin tähtipakin loukkaantumiset NHL:ssä turhauttavat – kevään pettymyksellä positiivisia seurauksia?
Kolminkertainen Stanley Cup -mestari ja urallaan yhteensä yli 400 pistettä takonut Kris Letang on noussut yhdeksi NHL:n parhaista pakeista. Viime kausina tehotilastossa tasaisesti plussan puolelle jäänyt kanadalainen on taidoistaan huolimatta ristiriitainen pelaaja.
Viime kaudella hän pelasi tasan puolet runkosarjan peleistä. Kausina 2012-14 vyölle puolestaan kertyi ainoastaan 72 peliä.
Pittsburgh Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan on kiinnittänyt tähän huomiota.
– Saattaa olla, että yritämme muuttaa ”Tangerin” pelitapaa, Sullivan sanoi NBC Sportsin mukaan.
Loukkaantumiset ovat vaivanneet tähtipakkia. Esimerkiksi tammikuussa häntä sattui kiekontavoittelutilanteessa, lisäksi myös pudotuspelit jäivät väliin kokonaan.
– Haluamme, että hän tekee pelistä yksinkertaista eikä laita itseään haavoittaviin tilanteisiin. Hän on urhea ja rohkea poika. Se on osa sitä, miksi hän on hyvä.
Sullivan toivoo, että kokemus sekä lukuisat keskustelut puolustajien kehitysvalmentajan Sergei Gonthsarin kanssa muuttaisivat ääntä kellossa.
– Yritämme auttaa häntä tunnistamaan nämä tilanteet, päävalmentaja mietti viitaten riskialttiisiin vääntöihin.
Viime kevät oli pakille taatusti pettymys, vaikka Pensille mestaruus tulikin. Mieheltä jäi väliin siis koko pudotuspelien draaman kaari.
– Toivon, että pudotuspelien missaaminen ja Gontsharin kanssa vietetty aika antavat hänelle toisenlaisen näkökulman siihen, kuinka hän näkee peliä. Haluamme pitää häntä jäällä niin usein kuin voimme.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt