Pelicans-tähti paljasti valmennuksen uhkauksen Ylellä: ”Onneksi voitimme, sillä muuten…”
Lahden Pelicans nappasi tänään kauden toisen vierasvoittonsa, kun joukkue haki pisteet HPK:lta 3–1 -voitolla.
Lahtelaisten sankari oli kovien odotusten kera kolmen vuoden jälkeen Liigaan palannut hyökkääjä Borna Rendulic. Kroatialainen pelasi kaudella 2013–14 juuri HPK:ssa, ja kolme viime kautta raamikas hyökkääjä on viettänyt Pohjois-Amerikassa. Jokaisella kaudella Rendulic pääsi myös kokeilemaan NHL-vauhtia, mutta pääosa kausista sujui AHL:n puolella.
Lahdessa 25-vuotiaan kroaatin alkukausi on ollut tahmeahko. Seitsemässä ensimmäisessä ottelussa mies sai kasaan vain kolme syöttöpistettä, mutta HPK:ta vastaan hän nousi pussinokkien sankariksi. Rendulic viimeisteli vieraiden ensimmäisen ja kolmannen osuman.
Rendulic kertoi Yle Puheen haastattelussa hieman yllättävältä kuulostavan syyn lieviin sopeutumisvaikeuksiinsa.
– Siitä on kolme vuotta, kun olin täällä viimeksi, ja peli täällä on nopeutunut todella paljon, kroaatti vahvisti Liigan alkusyksyn puheenaiheen paikkansapitävyyden.
Nyky-Liigan tempo on siis kova jopa Pohjois-Amerikan vauhtiin tottuneelle hyökkääjälle. Rendulic oli myös erittäin helpottunut siitä, että joukkue onnistui nappaamaan Rinkelinmäeltä voiton.
– Onneksi voitimme, sillä muuten olisimme luistelleet todella paljon, hän sanoi Yle Puheelle viitaten ilmeisesti valmentajien Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen joukkueelle asettamaan ukaasiin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roope Taponen: sopimus purettu!
- Tässä Leijonien kentälliset lauantain Sveitsi-otteluun
- NHL-seura kiinnitti tähtihyökkääjänsä – iso jatkosopimus kouraan
- Leijonista ikäviä loukkaantumisuutisia – kaksi pelaajaa ulos
- 19 vuoden odotus on päättynyt – Buffalo Sabres teki kovan tempun NHL:ssä!
- Sikailu kostautui – Mikko Rantaselle mittavat sakot
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Mestis-seura räväytti – Kärppien monivuotinen hyökkääjä palaa Suomeen!
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen