Boston Bruinsin tähtisentteri David Krejci on tullut tutuksi enemmänkin taitoniekkana kuin nyrkkien heiluttajana.

Kesän NHL-draftissa toisella vuorolla valittu Nolan Patrick on taas saanut huippulupauksen asemansa pidemminkin pelitaitojensa myötä.

Näin kaksikkoa ei välttämättä olisi osannut povata tappelupariksi.

Mutta niin vain kävi.

Yön harjoitusottelussa Philadelphiassa Krejci hermostui Patrickin elehdintään, tiputtaen hanskat jäähän.

– En edes halunnut puhua hänelle, mutta tuntui siltä, että hän ylitti rajan. Hän oli valmis tappelemaan. Kyse ei ollut siitä, että tiputin hanskat jäähän ja hän olisi ollut täysin yllättynyt siitä, Krejci sanoi CSNNE:n mukaan.

– Hän odotti sitä. Pakko toki antaa krediittiä siitä. Hän pelaa kuitenkin vasta ensimmäistä vuotta tässä sarjassa. Samaan aikaan mielestäni hän yritti rajan tuossa. Tappelimme ja se siitä, tshekkisentteri niputti tilanteen yhteen.

Kaiken sitomisen keskellä molemmat saivat muutamia varsin napakoita iskuja perille.

Krejcin puolella mukana oli myös turhautumista, sillä Bruins jäi pahasti jyrän alle yön ottelussa. Flyers vei kamppailun nimiinsä lopulta lukemin 5-1.

Flyersin puolella Valtteri Filppulalle merkattiin yksi syöttöpiste. Bruinsin tolppien välissä Tuukka Rask torjui kahden erän ajan, päästäen kiekon selkänsä taakse neljään eri otteeseen.

Video tappelusta näkyy ylhäältä sekä täältä.