NHL-suomalaisvahti koonnut upeasti itsensä karmivan alun jälkeen – taas vakuuttavia näyttöjä
Dallas Starsin maalilla Kari Lehtonen yrittää nousta jälleen omalle tasolleen muutaman nihkeämmän kauden jälkeen.
Starsin maalivahtitilanne ehti olla tapetilla varsinkin viime kaudella, kun sekä Lehtonen, että jo seurasta muualle lähtenyt Antti Niemi olivat vaikeuksien keskellä.
Lehtosella tuorein sesonki lähti liikkeelle varsin karmivasti, sillä ensimmäisessä harjoitusottelussa hänen selkänsä taakse tykitettiin kolmella laukauksella kolme kiekkoa.
Sitten suunta muuttui.
– Kaikki on mennyt sen jälkeen varsin hyvin. Se oli hieman ruosteinen alku, Lehtonen sanoi tuoreimman esityksen jälkeen Dallasin verkkosivuilla.
Lehtonen on torjunut karmivan alun jälkeen yhteensä 69 kertaa, päästäen selkänsä taakse vain kaksi kutia.
Lauantaina 33-vuotias Lehtonen torjui nollapelin St. Louis Bluesia vastaan ja nyt hän oli iso tukipilari, kun Stars kaatoi Minnesota Wildin lukemin 4-1.
– Tässä yrittää luoda pohjaa kautta varten. Muutamat viimeisimmät pelit ovat auttaneet siinä kovasti, Lehtonen mietti.
Wild-ottelussa Lehtoselle merkattiin yhteensä 32 torjuntaa. Ainoana hänet onnistui ohittamaan hyökkääjä Jason Zucker, joka muodosti viime kaudella vahvan ketjun yhdessä Mikko Koivun ja Mikael Granlundin kanssa.
Koivu ja Granlund eivät pelanneet Stars-ottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!