Maailmanmestari auttaa floppijoukkueen yksilöitä: ”Pelaajat tekevät itse pelaajan”
SaiPa avaa tänään kautensa KooKoon kanssa Kaakkois-Suomen paikallisessa. Viime talvena pahasti flopannut lappeenrantalaislauma lähtee kohti uutta tuoreen päävalmentajan, ja pelaajana vuonna 1995 maailmanmestaruuden voittaneen Tero Lehterän johdolla.
Mitä uuden päävalmentajan kesään on kuulunut?
– Pyritty auttamaan yksilöitä eteenpäin. Pelaajat tekevät itse pelaajan. On pyritty tuomaan työkaluja ajatusmalliin, millä siihen pääsee sekä tietysti henkisiä ja fyysisiä asioita. Tällä mallilla on menty toistaiseksi, Lehterä kertoi Liigan avaustapahtumassa Helsingissä tiistaina.
Lappeenrantalaisjoukkueen maalinteko tökki viime kaudella pahasti. Ainakin Lehterän kommenttien mukaan tähän on tulossa muutosta.
– Jos vastustajalla on kiekko, otetaan se äkkiä pois ja pistetään vastustajan nyyttiiin, Lehterä sanoi.
– Uskon, että fanitkin olisivat kauhean tyytyväisiä siihen.
Uusi päävalmentajan aika toi uuden tuulahdukseen Kaakkois-Suomeen. SaiPa ja Lehterä ovat jo nähneet maailmaa yhdessä, vaikka kausi alkaakin vasta illalla.
– Tosi paljon hyviä uusia juttuja. Kaikki on mennyt aikalailla uusiksi kesäharjoittelusta lähtien. Yhteisiä kokemuksia saatu, varmasti meidän peli tulee kehittymään. Kuten muidenkin, kippari ja SaiPa-legenda Ville Koho sanaili.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!