Lukon maalivahdille erikoinen liigadebyytti – raumalaisten rummutus ei riittänyt voittoon

Lukko-vahti Sebastian Ylönen teki tiistaina ensimmäiset luistimenpiirtonsa liigajäille JYP-ottelussa. Ranskalais-suomalainen pelaaja otettiin maalille päätöserään, kun raumalaiset olivat tappiolla vieraspelissä 0-3.
Täksi kaudeksi Suomeen siirtyneen torjujan debyytti oli siinä mielessä erikoinen, että hänelle kertyi ottelussa ainoastaan neljä torjuntaa. Kahdessa ensimmäisessä erässä torjunut Kaapo Kähkönen joutui venymään pikkumustan eteen yhteensä kuitenkin 22 kertaa.
Lukko puolestaan työllisti JYP-torjuja Eetu Laurikaista viimeisen kaksikymppisen aikana peräti 16 kertaa.
Mainio rummutus ei Lukolle riittänyt, sillä jyväskyläläiset voittivat kamppailun lopulta 4-1. Jokaisessa ottelussaan pisteille yltänyt hurrikaanipaitainen lauma on Liigan sarjataulukon kärjessä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Liigassa nähdään ensi kaudella poikkeuksellinen jäämainos – herättää takuulla keskustelua
- Patrik Laine kertoo Ylelle, miltä jatkuva kritiikki tuntuu: ”Kun joka päivä lukee, miten p*ska sitä on…”
- Jukurit-tähti Max Ellis: Uusi seura
- Yhdysvallat julkisti leiriryhmänsä jääkiekon olympiaturnaukseen – superlupaus jäi rannalle
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin