Komediaa kerrakseen – kaksi JYPin pelaajaa sohi kiekon omaan maaliin!
Jääkiekon Liigassa on kahden ensimmäisen kierroksen aikana nähty jo monia omituisia ja toisaalta kuohuttavia tapahtumia.
Omituisuudet saivat jatkoa Jyväskylän Hippoksella JYPin ja Kärppien välisen ottelun avauserässä.
Kärpät sai ottelun neljännellä minuutilla ylivoiman JYPin Jerry Turkulaisen vahinkokampin takia. Reilu minuutti myöhemmin nähtiin tämän kauden toistaiseksi erikoisin osuma.
Kärppien nelosketjun (!) keskushyökkääjä Jasse Ikonen toimitti kiekon JYPin maalille, ja kumilätkä putosi Jussi Olkinuoran torjunnan jälkeen hänen taakseen maalivahdin alueelle. Hädissään Olkinuora kääntyi ja yritti huitaista kiekon väljemmille vesille. JYPin epäonneksi samaan aikaan tilanteeseen ehti puolustaja Mikko Kalteva (kuvassa), joka yritti lakaista kiekon vastakkaiseen suuntaan kuin Olkinuora.
JYPin miehet osuivat kiekkoon samaan aikaan, ja kiekko leijaili komeassa kaaressa JYPin tyhjään maaliin. Osuman syntyhetkellä yhtään Kärppien pelaajaa ei ollut lähimaillakaan, joten osuma merkittiin kiekkoon viimeksi koskeneelle kärpälle eli Ikoselle.
Maalin jälkeen erityisesti JYPin otteita leimasi erikoinen huolimattomuus. Syötöt karkailivat minne sattuu, merkkauspeli unohtui ja JYP otti myös lisää huolimattomuusjäähyjä.
Vähän ennen yhdeksän minuutin täyttymistä Kärppien puolustaja Miika Koivisto pääsi vapaasti kävelemään sisään JYPin puolustusalueelle ja laukoi puolustaja Mikko Kuukan jaloista vapaasti Kärppien 2-0-johtomaalin. Näistä lukemista lähdetään hetken kuluttua ottelun toiseen erään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n