Ikävien loukkaantumisten kanssa painineen Nolan Patrickin tulevaisuus näyttää jo huomattavasti valoisammalta. Viime kausi WHL:ssä meni täysin mönkään, sillä kanukki pelasi joukkueessaan ainoastaan 33 ottelua.

NY Islanders kaatoi viime yönä tulokkaiden ottelussa Patrickin edustaman Philadelphian 4-3-numeroin jatkoajan jälkeen. Kesän kakkosvaraus oli kuitenkin iloinen siitä, että hän tunsi olonsa hyväksi jäällä.

– Huomasin, että olin terve. Minusta oli hienoa olla siellä, lukuisista erilaisista terveyshuolista kärsinyt hyökkääjä iloitsi NHL.comin mukaan.

– Jalat tuntuivat todella hyviltä tänä iltana. Ajattelen, että minulla oli melko hyvä paluu tänä iltana.

Patrick tuskaili jutun mukaan viime yön ottelussa etenkin aloitusten kanssa. Toisaalta kanadalainen tietää vahvuutensa, joten hän on varustettu terveellä itseluottamuksella vaikeuksista huolimatta.

– Olen ylpeä siitä, että olen hyvä puolustava pelaaja, kaksisuuntainen sentteri alleviivasi.

Lukuisat vaikeudet ovat – toivottavasti – taakse jäänyttä elämää. Patrick on tehnyt ympärillä oleviin ihmisiin vaikutuksen, sillä hän on mennyt takaiskuista huolimatta koko ajan eteenpäin.

Philadelphia Flyersin farmijoukkueeen Lehigh Valley Phantomsin Scott Gordon kehuikin kanadalaista.

– Hän on ammattitaitoinen pelaaja, AHL:ssä pelaavan miehistön päävalmentaja painotti.