Alla fantastinen paluu rajujen vastoinkäymisten jälkeen – 11 NHL-kauden konkarille tylyjä uutisia
NHL:ssä kokeneen hyökkääjän Clarke MacArthurin viime vuodet ovat olleet täynnä vastoinkäymisiä.
MacArthur, 32, on pelannut yhteensä vain kahdeksan runkosarjaottelua kahden viimeisimmän kauden aikana.
Esimerkiksi viime kesänä MacArthur oli hyvin epäonnekkaiden vaiheiden keskellä. Senatorsin harjoitusleirillä MacArthurin oma joukkuetoveri Patrick Sieloff törmäsi häneen rajulla tavalla. Tapauksesta syntyi kohu, sillä Senatorsin tähtihyökkääjä Bobby Ryan lähti Sieloffin perään, tiputtaen hanskat jäähän.
Tilanteessa MacArthur koki jälleen aivotärähdyksen, mikä veti hänet pitkälle sairaslomalle.
MacArthur palasi kuitenkin kehiin aivan runkosarjan loppuvaiheilla takaisin kehiin. Pudotuspeleissä MacArthur nousi aivan Senatorsin avainhahmojen joukkoon, kun hän onnistui iskemään muun muassa jatkoeräosumia.
Nyt MacArthurille kerrottiin tylyjä uutisia.
Kanadalaishyökkääjä ei läpäissyt Senatorsin lääkärintarkistusta harjoitusleirin alla.
– Tällä hetkellä meillä ei ole täysin tarkkaa tietoa kuvion etenemisestä, mutta varmaa on se, ettei hän osallistu leirille. Hän oli pettynyt, mutta samalla kaikki on näyttänyt hyvältä, kun hän on ollut jäällä. MacArthur on harjoitellut koko kesän ajan, Senatorsin GM Pierre Dorion sanoi Postmedian mukaan.
MacArthurin NHL-uran jatko on nyt vakaalaudalla. Taustalla on ollut epäilyksiä siitä, että MacArthur taistelee edelleen aivotärähdyksen jälkioireiden kanssa.
Tähän mennessä MacArthur on ehtinyt pelata yhteensä 552 NHL:n runkosarjaottelua 11 kauden aikana. Näissä peleissä MacArthur on takonut tehot 133+171=304.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Megatarjous räjäytti NHL-markkinat – Leo Carlssonin vanha kommentti nostettiin esiin
- KHL:ssä huipputehot takonut hyökkääjä siirtyy NHL-mestarisuosikin riveihin
- Fanien unelma käymässä toteen: Jarmo Kekäläinen kiinnittämässä Stanley Cup -sankarin
- Nyt jysähti! NHL:n ruotsalaistähdestä jättimäinen tarjous
- Voi ei! Connor Bedard loukkaantui – katso video
- NHL:n suomalaisseurasta iso sopimusuutinen – kapteenille diili
- SaiPan Teemu Kivihalme siirtyy yllättävään osoitteeseen
- Ruotsalaishyökkääjä vaihtaa SHL:n SM-liigaan
- Miika Roine teki ratkaisunsa – pitkäaikainen Liiga-kapteeni jatkaa uraansa ulkomailla
- Eeli Tolvanen herättää ”paljon kiinnostusta” NHL:ssä – tällaisia tarjouksia pöydällä
- Antti Pennanen: raskas henkilökohtainen paljastus – “En jaksa enää”
- Ei jatkoa NHL:ssä – Dallas Stars hylkäsi suomalaisen
- Urheilucast: Pekka Jormakka lähellä Liiga-sopimusta – tässä uusi seura?
- Sveitsi jää taakse – luottosentteri palaa Liigaan
- TSN: Suomalaisjytky Floridassa – ratkaisu voi tulla jo tänään
- Aleksander Barkovin Florida teki yllättävän NHL-kaupan – iso muutos alkaa
- Täyskäännös NHL:ssä – Jesperi Kotkaniemen kohtalo meni päälaelleen viime hetkellä
- Pistetykki lähti KalPasta – uusi seura käytännössä selvillä
- Matias Maccellin seura NHL:ssä vaihtuu
- Jokerien Liiga-konkari päätti jatkostaan – uusi seura löytyi läheltä