Jääkiekon Liigan alkukausi on – onneksi – tarjonnut väkivaltaisten taklausten lisäksi myös huikeita yksilösuorituksia ja sitä myötä positiivisia puheenaiheita.

On nähty toinen toistaan erikoisempia ja hienompia maaleja, ja totta kai myös upeita torjuntoja.

Nyt vaan on niin, että kauden heinoin torjunta saatettiin nähdä jo eilen Lappeenrannassa. Ainakaan kenenkään maalivahdin on vaikea parantaa HIFK:n Atte Engrenin eilisestä syöksytorjunnasta.

Ottelun viime minuuteilla SaiPan hyökkääjä Topi Nättinen sai kuin varkain irtokiekon vapaaseen maalipaikkaan parin metrin päähän maalista. Edellisen laukauksen torjunnan jäljiltä Engren oli vielä toisella tolpalla, ja Nättisen edessä ammotti kokonainen tyhjä maali.

Jos joskus on paikallaan käyttää kuvausta, että jokin ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta, se on nyt. Juuri, kun Nättinen oli laukomassa kiekon tyhjään verkkoon, Engren syöksyi kohti toista tolppaa ja ehti kuin ihmeen kaupalla työntää räpylänsä kiekon ja maalin väliin.

Siniviivalla SaiPan pelaajat jo nostelivat käsiään varman maalin merkiksi, mutta vielä siinä kohtaa Engren onnistui pilaamaan sputnik-paitojen juhlat häkellyttävällä syöksykopillaan.

Torjunta veti jopa Ruutu+-palvelun selostajan lähes sanattomaksi.

– Atte Engren tekee kyllä vuosisadan pelastuksen. Ja nyt minä olen hetken hiljaa, katselkaapa tätä, selostaja virkkoi.

Jatkoajalla Engren joutui kuitenkin nöyrtymään, kun juuri Nättinen viimeisteli 2–1-voittomaalin reilun minuutin pelin jälkeen.

Voit katsoa torjunnan tästä Ruutu+ -palvelun linkistä.