Leijona-tähti oli Coloradon harvoja valopilkkuja: ”Menneen NHL-kauden surkeutta on hankala edes toistaa”
NBC Sports tylyttää NHL:ssä viime kaudella viimeiseksi jäänyttä Colorado Avalanchea kovin sanoin.
Ainoastaan 22 peliä voittanut, surkeat 48 pistettä runkosarjassa kerännyt, vain 166 maalia tehnyt ja käsittämättömästi 112 osumaa maalierovertailussa pakkaselle jäänyt joukkue oli NBC Sportsin julkaisun mukaan viime kaudella historiallisen huono.
Menneestä kaudesta ei juurikaan pystynyt huumoria repimään. Eikä tulevaisuuskaan ole kovin ruusuinen, ainakaan ennakko-odotuksissa.
Kesällä joukkueen leirissä nähtiin jonkin verran muutoksia, mutta toisaalta Avalanchen kokoonpano ei juurikaan ole parantunut. Etenkin puolustuspelissä on edelleen huomattavia ongelmia.
Nuori suomalaistähti harvoja valopilkkuja
Mikko Rantasen panos kuitenkin oli melko hyvä, sillä nuorten maailmanmestari ja MM-hopeamitalisti paukutti 75 otteluun 20 maalia – eli lähes joka kahdeksannen koko joukkueen osumista. Coloradon paidassa 21 eri pelaajaa venytti vastustajan verkkoa. Suomalaistähden lisäksi myös Matt Duchene on avainpelaaja Coloradon tarinassa. Kanukki epäonnistui odotuksiin nähden viime kaudella, sillä hän jäi vasta toisen kerran urallaan alle 20 maalin. Kanadalainen kuitenkin parantanee ensi kaudella jutun arvioiden mukaan. Mies on rutiinitasollakin kova maalinsylkijä, sillä ensimmäinen alle 20 maalin kausi sattui työsulun takia jämäkaudeksi muodostuneeseen talveen 2012-2013. Tuolloin otteluita kertyi tavallista vähemmän. Artikkeli painottaa, että vaikka mennyt kausi oli tyly, ei ensi kaudesta voi odottaa samanlaista. Sivuston mukaan joukkue ei nimittäin enää huonompaa suoritusta voi tehdä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n