Pittsburgh Penguins lähtee tulevaan kauteen erikoisesta tilanteesta.

Marc-Andre Fleuryn (kuvassa vasemmalla) nimi ei enää koristakaan seuran maalivahtiosastoa.

Fleury pelasi ensimmäiset pelinsä Penguinsin nutussa jo kaudella 2003-04. Tämän jälkeen hän toimi usean vuoden ajan seuran ykkösvahtina.

Viime vuosina Matt Murray on ottanut entistä enemmän roolia Penguinsin tolppien välissä. Murray torjui muun muassa seuran kahtena edellisenä keväänä Stanley Cup -voittajaksi.

Tiukan palkkakattotilanteen keskellä Penguinsin oli saatava lisää tilaa operointiin, ja Fleury nousi siirtohuhujen keskiöön. Lopulta erinäisten kuvioiden jälkeen Vegas Golden Knights poimi Fleuryn itselleen kesän laajennusdraftissa.

– Hän on ollut niin iso tekijä Pittsburghissa. Tunnen olevani vastuussa siitä, että hänen piti lähteä muualle. Tiedän, että hän olisi halunnut pelata koko uransa Pittsburghissa, Murray sanoi Pittsburgh Post-Gazettelle.

Murrayn uran alku Pittsburghissa on ollut melkoinen.

– Tuntuu kuin en olisi tehnyt vielä oikeastaan mitään. Puolentoista kauden aikana olemme voittaneet kahdesti? Ei tuo kuitenkaan sano vielä hirveästi mitään pitkässä juoksussa. Tuntuu siltä, että edessä on vielä pitkä taival, joka on vasta aluillaan, Murray pohtii.

Fleury nousi oman Penguins-uransa aikana hyvin arvostettuun asemaan seuran yhteisön sisällä. Nyt Murray tavoittelee samaa.

– Loppujen lopuksi kukaan ei täytä hänen saappaitaan. Aion olla oma itseni ja tehdä parhaani joka päivä. Toivon, että pystyisin pelaamaan samanlaisen uran kuin ”Flower”. Hän on ollut huipulla jo todella pitkään, Murray kehaisi.