Pelicans teki liigahistoriaa kapteenivalinnallaan
Lahden Pelicans on nimittänyt uudeksi kapteenikseen tanskalaispuolustajan Stefan Lassenin.
Nimitys on historiallinen, sillä Lassen on ensimmäinen tanskalainen, joka on toiminut kapteenina liigaseurassa.
Lassen toimi jo viime kaudella Pelicansin varakapteenina. Antti Erkinjuntin vaihdettua maisemaa, C-merkki siirrettiin Lassenille.
– Lassen on itseoikeutettu kapteeni, hän on ollut monta vuotta mukana ja on äärimmäisen kova joukkuepelaaja, rehellinen ja hyvä kommunikoimaan. Stefan välittää jokaisesta pelaajasta ja pystyy kommunikoimaan valmennuksen kanssa, Pelicansin päävalmentaja Petri Matikainen sanoi seuran tiedotteessa.
31-vuotias Lassen siirtyi Pelicansiin kesällä 2015. Hän on hyvin tuttu näky Tanskan maajoukkueesta MM-kisatasolta.
Lahtelaisjoukkueen varakapteeneina toimivat Nico Manelius ja Hannes Björninen.
– Manelius on ollut monta vuotta tässä mukana, kehittyen koko ajan. Hän näyttää työmoraalillaan ja päivittäisellä tekemisellä esimerkkiä jokaiselle joukkueessa ja on täten ansainnut A:n rintaansa, päävalmentaja Matikainen sanoo.
– Björninen on kahden vuoden aikana kehittynyt valtavasti ja myös häneltä löytyy edellä mainitut johtajaominaisuudet, Matikainen päättää.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä