NHL:n suomalaistähdet saamassa yllättävän tutkaparin nuorentuneessa Floridassa? ”Erittäin taitava pelaaja”
Rajua nuorennusleikkausta tekevä Florida Panthers havittelee ensi kaudella paluuta NHL:n pudotuspeleihin. Jaromir Jagrin ja Jussi Jokisen kauppaamisen myötä valokeilaan nousevat esimerkiksi nuoret tähdet Aleksander Barkov ja Denis Malgin.
Sveitsiläis-venäläisen hyökkääjän harteille ladatut odotukset tulevat jopa hieman puskista, sillä kesän 2015 neljännen kierroksen varaus on ollut ainakin tilastojen valossa varjojen mailla viime kaudet.
Kevään MM-kisoissa Malgin jäi Sveitsin paidassa ”kiikaritehoille”, NHL:ssä ja AHL:ssä hän puolestaan iski yhteensä vaatimattomat 22 pistettä 62 ottelussa.
Floridan leirissä Malginiin kuitenkin luotetaan.
– Hän on erittäin taitava ja todella ammattitaitoinen pelaaja, pelaajien kehitysjohtaja Bryan McCabe sanoo NHL.comille.
– Kaikki oli uutta, nyt täällä on helpompaa olla, tiedän asioista enemmän. Toisena vuonna tiedän paremmin, mitä tapahtuu, Malgin puolestaan tuumaa.
Heikoista ajoista huolimatta viime kauden loppu oli Malginin osalta lupauksia täynnä, kun hän viimeisteli Panthersin kolmessa viimeisessä ottelussa kaksi täysosumaa.
Tämän lisäksi lupaus on kunnostautunut myös Sveitsin nuorten maajoukkuepaidassa. Esimerkiksi Helsingissä nuorten MM-kisoissa vuodenvaihteessa 2015-16 Malgin iski vaikeuksissa rypeneessä Sveitsin joukkueessa kuudessa ottelussa hurjat pisteet 1+8. Eli joukkueessa, joka ajautui tuolloin karsintaotteluihin.
NHL.com arvelee artikkelissaan, että sentterin ja laiturin paikalla viihtyvä hyökkääjä voisi pelata pantteripaitojen kolmosketjussa joko Henrik Haapalan, Sebastian Repon tai jopa Henrik Borgströmin ja Aleksi Heponiemen kanssa.
– Se (viime kauden loppu) oli hyvä oppitunti. AHL:ssä pelaaminen oli myös hyvä kokemus, sain paljon peliminuutteja. Sitten sain kutsun ylös, ja se oli mahtavaa, taalajäille läpimurtoa havitteleva Malgin sanoo.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia