Lisärajoituksia pelaajien osalistumiselle olympialaisiin – moni pelaaja menetti mahdollisuuden
NHL:n varakomissaari Bill Daly kertoi uutistoimisto AP:lle, että NHL on asettanut lisärajoituksia pelaajien osallistumiselle ensi vuoden kevään talviolympialaisiin.
Tuoreet rajoitukset koskevat kaikkia pelaajia, joilla on NHL-sopimus. Rajoitus koskee ennen kaikkea AHL:ssä ja ECHL:ssä pelaavia pelaajia, joilla on kahden suunnan NHL-sopimus. Iso osa farmisarjojen pelaajista pelaa juuri tällaisilla sopimuksilla.
– Päätös on tehty, jonka mukaan kaikki NHL-sopimuksien alla olevat pelaajat ovat samalla viivalla, Daily kommentoi.
Jos pelaaja kuitenkin pelaa Euroopassa lainasopimuksella, pääsee hän osallistumaan kisoihin.
Tästä hyvänä esimerkkinä on HIFK:ssa todennäköisesti lainalla ensi kaudella pelaava suomalaispuolustaja Miro Heiskanen, jolla on tulokassopimus Dallas Starsin kanssa.
Samalla tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että olympialaisten kokoonpanot tulevat koostumaan lähinnä KHL-pelaajista ja eurooppalaisissa sarjoissa pelaavista kiekkoilijoista.
Myös pelaajat, joilla on pelkästään sopimus AHL-seuran kanssa ilman NHL-sopimusta, ovat uusimpien tietojen valossa osallistumaan, kuten yhdysvaltalaishyökkääjä Steve Moses.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n