Leijonaikonit tuovat 50 miljoonan budjetilla operoivan Euroopan kiekkojätin Turkuun – haluaa seuraavaksi valloittaa CHL:n

TPS kohtaa tänään Mestarien liigassa SC Bernin, joka on monella mittarilla Euroopan jääkiekon jättiläinen.
Viime vuonna SC Bern esimerkiksi houkutteli Sveitsin NLA-liigan kotiotteluihinsa keskimäärin yli 16500 katsojaa. Siitä on helppo laskea, että seura myös pyörittää melkoista liikevaihtoa.
– Kokonaisliikevaihtomme on noin 50 miljoonaa Sveitsin frangia (noin 44 miljoonaa euroa). Noin puolet tästä tulee ravintolatoiminnastamme. Puhtaasti edustusjoukkueemme budjetti on noin 12 miljoonaa frangia, SC Bernin toimitusjohtaja Rolf Bachmann kertoi viime viikonloppuna suomalaismedialle.
Bachmannin mukaan SCB joutui tänä vuonna lopettamaan kausikorttien myymisen 13000 kappaleen jälkeen, jotta kotiotteluihin riittäisi myös irtolippuja.
– Meillä on vähän samanlainen ongelma, Bachmannia kuunnellut TPS:n toimitusjohtaja Mika Eskola kommentoi sarkastisesti.
Berniä valmentaa nyt toista kautta suomalaiskaksikko Kari Jalonen–Ville Peltonen, jota on soviteltu Leijonien seuraavaksi valmentajakaksikoksi. Suomalaisosaamista kentällä edustaa viime kaudella Kärppien paidassa Liigassa loistanut Mika Pyörälä.
– NLA on yhtä kova sarja kuin Suomen tai Ruotsin liigat. Vähän erilainen vain, ja sitä ei seurata Suomessa kovin tarkasti. Monessa muussa maassa kyllä seurataan. Tämä on laadukas sarja, ja sveitsiläiset menestyivät jo viime kaudella hyvin CHL:ssä. Kaikki lajia seuraavat tietävät, mistä on kyse, Leijona-legenda Ville Peltonen pohti Bernin kukistettua TPS:n puhtaasti 4–0.
Bern on voittanut kaksi edellistä Sveitsin mestaruutta, joten seuraavaksi sekin haluaa, tietysti, myös urheilullisesti Euroopan kärkiseuraksi.
– Seura ja pelaajat haluavat pärjätä CHL:ssä. Kaikki täällä ottavat CHL:n kovana kilpailuna ja haluavat menestyä, Peltonen painotti.
Pyöräläkin haluaa vielä voittaa
Mahdollisuus menestymiseen oli tärkein syy myös Pyörälän siirtymiseen juuri Berniin.
– Viime kauden jälkeen tuntui, että on vielä virtaa ja haluan käydä jossakin. Lopulta Sveitsi oli ainoa vaihtoehto, mihin halusin tulla. Bern osoitti kiinnostusta, ja tiesin tämän isoksi organisaatioksi, jossa hommat hoidetaan hyvin.
– Tärkeintä on mahdollisuus voittaa vielä jotakin. Tässä iässä se on prioriteetti, 36-vuotias Pyörälä huomautti.
Pyörälän mukaan myös Bernin valmentajakaksikolla oli vaikutusta häneen omaan ratkaisuunsa, joskaan ei välttämättä täysin ratkaisevaa.
– Tottakai oli hyvä tietää etukäteen, millaisia systeemejä on odotettavissa. Tiesin valmennustiimin, sen miten hyvää työtä he tekevät ja miten kova halu heillä on menestyä. En tiedä, kuka täällä ensimmäisen pallon heitti, mutta hyvä, että joku heitti, Pyörälä sanoi.
Pyörälä on nauttinut olostaan paitsi ammattimaiseksi kehumassaan seurassa, Sveitsissä ylipäätään.
– Maan kokokin tekee ison eron Oulun pojalle, joka on Suomen liigassa tottunut reissaamaan. Siihen on ollut oikein totuttelemista, että pelipäivänä ehtii aamutreenin jälkeen käydä kotona ennen vieraspeliin lähtöä, ja pelireissulta ollaan vielä samana iltana takaisinkin. Se on iso juttu perheenkin kannalta, Pyörälä kiittelee.
Ja Mestarien liigan pokaali sinulta vielä puuttuu?
– Kyllä. Tykkään tästä kilpailusta, arvostan turnausta. Ja kova halu on voittaa tämäkin, Pyörälä virnisti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisojen puolivälierien otteluparit ovat selvillä – Leijonat kovassa paikassa
- Waltteri Merelä latasi suoran kommentin MM-puolivälieräparien ”lottoarvonnasta”
- Kanadan NHL-tähden MM-kisat ohi – tilalle 18-vuotias superlupaus
- Antti Pennanen esitti yhden toiveen MM-puolivälierään: ”Kunhan me vaan saataisiin…”
- Ilves pyöräytti jatkosopimuksen ulkomaalaisvahvistuksensa kanssa
- Antti Pennanen täräytti Viaplaylla vastauksen kriitikoille
- Leijonat nihkeällä pelillä voittoon – nyt jännitetään puolivälierävastustajaa
- Jymypaukku! NHL-supertähti kiinnostunut lähtemään MM-kisojen mitalipeleihin
- Kapteeni jättää Ilveksen – tässä on uusi työpaikka
- Ville Nieminen hermostui Antti Pennaselle ja Antti Mäkiselle Viaplayn studiossa: ”Ihan karmeeta!”
- Antti Pennanen paljastaa: Leijoniin uusi pelaajavahvistus tulossa
- Urheilucast: Antti ja Juhani Tyrväinen siirtymässä samaan seuraan Liigassa
- Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- Tässä Ville ja Mikko Petmanin uusi seura!
- Liigan pistetykki loikkaa kilpailijan leiriin!
- Urheilucast: Liiga-seurat taistelevat Leijonien MM-pelaajasta – Tappara jää nuolemaan näppejään?
- Tässä Leijonien uudet ketjut – luottosoturi heivattiin katsomoon!
- Sami Kapanen MTV:llä: NHL-legendalta huolestuttavaa puhetta MM-kisoista: ”Ei ole hyvä trendi”
- Kova kaappaus: SHL-mestari siirtyy Liigaan!
- Urheilucast: Leijonat-tähdellä riittää ottajia – viisi Liiga-seuraa kintereillä!