Kovan luokan hyökkääjä yhä vapaana NHL-markkinoilla – ”Olen yllättynyt siitä”
Kesken viime kauden Winnipeg Jetsistä Boston Bruinsiin vaihtanut Drew Stafford on yhä vapailla markkinoilla.
Stafford, 31, ei saanut jatkosopimusta Bruinsilta, minkä myötä hänestä tuli rajoittamaton vapaa agentti.
– Heinäkuun alussa kuulin, että muutamat seurat olivat kiinnostuneita hänestä. Olen saanut sellaisen käsityksen, että Stafford haluaa löytää toimivan kuvion ja hyvän seuran, vieläpä niin, että hän saattaa jättää rahaa pöydälle. Olen yllättynyt siitä, että prosessi on kestänyt näin kauan, Sportsnetin toimittaja Elliotte Friedman mietti.
– Olen kuitenkin ymmärtänyt niin, että hänen kohdalla on käyty keskusteluja viime viikkojen aikana. Keskusteluihin osallistuneet osapuolet toivovat, että jotain saadaan aikaiseksi aivan piakkoin.
Stafford varattiin aikanaan ensimmäisellä kierroksella NHL:ään (vuonna 2004, Buffalo Sabres, vuoro #13). Vielä toissa kaudella Stafford nakutti Jetsin riveissä runkosarjan aikana 21 maalia.
Viime kaudella 58 ottelussa Stafford keräsi kasaan tehot 8+13=21.
– Hänestä ei välttämättä tullut niin kovan tason maalintekijää mitä moni oletti. Hän on kuitenkin edelleen hyvin taitava kaveri ja on hieman ihmeellistä, ettei hän ole löytänyt uutta osoitetta vieläkään, Friedman pyöritteli.
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Liiga-valmentaja sai sairauskohtauksen – joutui sairaalahoitoon
- Raimo Helmisestä hurja paljastus – Urheilucast: Leijonat tarjosi jättipalkkaa
- TPS:ssä jysähti – Petteri Lindbohm vaihtaa seuraa!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?
- Jokerit-kapteeni lähtee Mestikseen – uusi seura selvillä