Jarmo Kekäläiseltä yliopistovärväys NHL:ssä – isokokoinen fyysinen pakki riveihin
Columbus Blue Jacketsin suomalaistoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen on tehnyt yliopistovärväyksen NHL:ssä.
Viimeisten neljän vuoden ajan Bostonin yliopistojoukkueessa pelannut puolustaja Doyle Somerby siirtyy Ohioon.
Somerby, 23, varattiin aikanaan New York Islandersiin, jonka kanssa Somerby ei tehnyt kuitenkaan sopimusta.
– Ei siinä edes ole oikein mitään järkeä, ettei tuollaisessa tilanteessa puhu kaikkien kanssa, Somerbyn agentti Brett Peterson sanoi aiemmin Boston Globelle.
Somerby oli yksi lukuisista pelaajista, jotka päätyivät vapaiksi agenteiksi tämän kuun puolessa välissä.
– Jos pelaaja päättää käydä yliopiston kokonaan ja pelaa neljän vuoden ajan sillä tasolla, niin silloin on täysi oikeus tehdä noin. Niin markkinat vain menevät. Islandersilla oli paljon puolustuspään lupauksia, minkä myötä teimme tämän ratkaisun, Peterson sanoi Somerbyn päätymisestä vapaille markkinoille.
Isokokoinen Somberby (196 senttiä, 101 kiloa) on tullut tutuksi hyvin fyysisenä puolustajana yliopistotasolla.
– Hänen pelityylinsä on sellainen, että häntä vastaan on vaikea pelata, Bostonin yliopistojoukkueen päävalmentaja Steve Greeley sanoi The Daily Free Pressille.
Yliopistotasolta vapaiksi agenteiksi päätyneistä kovista nimistä Will Butcher ja Alex Kerfoot ovat yhä ilman seuraa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jukurit-pakille pitkä pelikielto: ”Poikkeuksellinen poikittaisen mailan isku”
- Hurja taistelupari heti kättelyssä! Tässä ovat Mestiksen puolivälierien otteluparit
- NHL-supertähti puhui suunsa puhtaaksi kuumina käyvistä siirtohuhuista
- KooKoo: luottosoturille jatkosopimus!
- NHL:ssä pelannut suomalaisvahti: taas uusi seura
- Paljastus: Matias Maccelli NHL-huippuseuran kiikarissa – Toronto torppasi siirron
- Aron Kiviharjua telonut Jukurit-järkäle: pelikielto
- Huolestuttava käänne: Mikko Rantasen tauko venymässä – ”Friikki loukkaantuminen”
- Jättimenetys: Dallas Starsin tähden kausi ohi
- 1-10! Tappara teurasti hallitsevan Suomen mestarin – Kristian Tanus hurjasteli monsteritehot
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”