Artemi Panarinin kauppaaminen herätti kummastusta – Chicago sai kuitenkin huippunimen
Chicago Blackhwaksissa kahden vuoden aikana NHL:n kärkihyökkääjien joukkoon nousseen Artemi Panarinin kauppaaminen Columbus Blue Jacketsiin oli yksi kesän eniten keskustelua herättäneistä siirroista.
Blackhawksin ongelmat palkkakaton kanssa olivat tiedossa, mutta viime kaudellakin 74 tehopistettä runkosarjassa iskeneen Panarinin päästäminen toiseen seuraan kuulosti äkkiseltään mielipuoliselta.
On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että Chicago sai kaupassa paluumuuttaja Brandon Saadin, joka oli aiemmalla urallaan voittamassa Blackhawksille kaksi Stanley Cupia. Niin ikään laitahyökkääjän paikalla pelaava tähti teki muun muassa kevään 2014 pudotuspeleissä tehot 6+10 pelaamissaan 19 ottelussa.
Lisäksi Saad on kolme kautta putkeen rikkonut 50 tehopisteen rajan ja teki toissa kaudella Columbukselle 31 maalia. Ja hän on vasta 24-vuotias, samaa ikäluokkaa Mikael Granlundin kanssa.
Tutussa joukkueessa Saadilta on lupa odottaa entistäkin kovempia tehoja. Hän tienaa samaa kuuden miljoonan dollarin vuosipalkkaa kuin Panarin, mutta nykyistä sopimusta on kaksi vuotta enemmän jäljellä kuin venäläistähden vastaavaa.
Ehkä Chicago olikin kaukaa viisas, sillä kahden vuoden päästä Panarinin palkkapyyntö on todennäköisesti nykyistä isompi. Siinä vaiheessa Blackhawksin johto olisi joutunut vaikeuksiin, kun sillä on jo runsaasti kallispalkkaisia pelaajia.
Saadilla on mahdollisuus nousta erittäin isoksi pelaajaksi Blackhawksin riveissä. Samalla seura vältti horisontissa näkyvät mahdollisesti erittäin hankalat jatkoneuvottelut Panarinin kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden