NHL-tulokaskaudellaan hurmanneelle suomalaispakille asetetaan paineita – ”Ei enää mikään yllätys”
Viime kaudella suomalaispuolustaja Markus Nutivaara onnistui vakiinnuttamaan asemansa NHL:n puolella heti Pohjois-Amerikan uransa alkuvaiheilla.
The Athleticin jutussa toimittaja Rob Mixer otsikoi näyttävästi:
– Ei enää mikään yllätys, Mixer maalaili Nutivaarasta.
Mixer lisäsi perään ison teeman, jossa Nutivaaralle annettiin jo paineita ensi kaudelle. Mixerin mukaan Nutivaara pystyy viemään Blue Jacketsin hyökkäyspeliä entistä parempaan suuntaan.
Viime vuonna suomalaispuolustaja murtautui täysin puskista NHL-miehistöön heti runkosarjan alkuvaiheilla.
Nutivaara esiintyi vahvasti Blue Jacketsin harjoitusleirillä, mikä johti lopulta siihen, että hän aloitti pelit NHL:n puolelta.
– Hän saa kiekon pois paineen alta ihan missä tahansa. Se on hänen iso lahjansa, Blue Jacketsin johtoryhmästä todettiin Mixerin mukaan viime syksynä.
Tehojen valossa Nutivaaran tulokaskausi ei ollut mitenkään räiskyvä. 66 ottelussa hänelle merkattiin 7 (2+5) tehopistettä.
Sen sijaan Nutivaaran kiekollinen peli ja oman alueen puolustaminen saivat kehuja. Mixer nosti esille Nutivaaran kyvyn katkoa vastustajien hyökkäyksiä Blue Jacketsin siniviivan tuntumassa.
– Siellä hän oli vahvempi kuin kukaan muu Blue Jacketsin puolustuksessa, Mixer käy läpi tilastofaktoja.
Blue Jacketsin puolustus ei ole kokenut suuria muutoksia tämän kesän aikana. Nutivaara sen sijaan valmistautuu seuraavaan sesonkiin sairastuvan kautta, sillä hän kävi lonkkaleikkauksessa kauden päättymisen jälkeen.
Joukkueena Blue Jackets yrittää toistaa viime kauden vahvoja otteitaan.
– Sitä varten he tarvitsevat Nutivaaralta kehitysaskeleita, jotta he pystyvät pitämään puolustuksensa laadun korkeana. Se oli kuitenkin yksi isoista jutuista siinä, miksi Blue Jacketsilta nähtiin niin vahvoja otteita viime kaudella, Mixer miettii.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”