Floppijoukkueen tähti saa kovaa runtua – NHL:n suomalaissentteri nousemassa isompaan rooliin Canucksissa?
Ei ole kovin yleistä, että NHL-joukkueen edellisen kauden MVP-pelaajan tarvitsisi muuttaa rooliaan uuden sesongin alla. Vancouver Canucksilla tämä on kuitenkin edessä niin MVP:n kuin koko joukkueen osalta, thehockeywriters.com arvioi.
Sentteri Bo Horvat oli Canucksin paras pelaaja viime kaudella, synkästä keväästä ja sen aikana läpi käymästään 17 ottelun mittaisesta maalittomasta putkesta huolimatta. Kanadalainen toisaalta mätti kelpo tehot, sillä ilman kuivaa kautta 55 pistettä olisi mennyt rikki, sivusto huomauttaa.
Harmaita hiuksia puolustuspäässä
Vancouver Canucksin päävalmentaja William Desjardins ei saanut asetettua Horvatia luotettavaan kahden suunnan sentterin rooliin, sillä Horvat vaikuttaa soveltuvan paremmin hyökkäävään rooliin. Viime kaudella esimerkiksi puolustuspään aloituksista Horvat voitti vaivaiset 29,6 prosenttia, ja miehen ensimmäisellä sesongilla taalajäillä vastaava luku oli 30. Vaikka kyseinen tilasto ei usein tapetille nouse, ovat puolustuspään aloitukset kärkisentterien tärkeimpiä tehtäviä. Aloituksissa tuskaillutta Horvatia käytettiin yllättävän paljon myös alivoimalla varsin katastrofaalisiin tuloksiin nähden. Vancouverin alivoimaprosentti runkosarjassa oli surkea 76,6, jolla joukkue sukelsi kyseisessä tilastossa 28:nnelle sijalle. Suomalaisittain sivuston mielenkiintoinen nosto on Markus Granlund, joka sijoittui Canucksin alivoimatilastossa peliajan valossa peräti neljänneksi suoriutuen tässä roolissaan varsin kelvollisesti. Granlundilla voisi olla käyttöä myös ylivoimalla, sillä viime kauden ”ylivoimapisteet per 60 minuuttia” -tilastossa suomalainen ylsi viiden kastiin, mm. Daniel ja Henrik Sedinin kanssa. Horvatilla ja koko Vancouverilla ensi kausi voi tosin olla aurinkoisempi, sillä vapun aikoihin päävalmentajaksi nimetty Travis Green on painottanut sitä, että Horvatin roolia pitäisi muokata uuden kauden ovella. Sivuston mukaan kanukin pitäisi saada terävöitettyä alakerran tekemistään, minkä lisäksi hänen alivoima-aikaansa tiputetaan. Tästä voisi päätellä sen, että NHL:ssä 174 kamppailua pelanneen Granlundin rooli mahdollisesti kasvaa ainakin alivoimalla.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!