Ex-NHL-tappelija ylistää Barkovin maasta taivaisiin – suomalaistähteä nostetaan jo NHL-palkinnon voittajaksi

Florida Panthersin suomalaishyökkääjä Aleksander Barkov on noussut viime vuosina NHL:n kovimpien keskushyökkääjien eliittiin niin hyökkäyspäädyssä kuin myös puolustuspäädyssä.
Barkovin viime kausi oli loukkaantumisten rikkoma, eikä hänelle kertynyt otteluita kuin 61. 21-vuotias Tappara-kasvatti iski silti joukkueensa kolmanneksi eniten maaleja (21) ja toiseksi eniten pisteitä (52).
Panthersissa viime kaudella pelannut ja eläkkeelle keväällä jäänyt NHL-tappelija Shawn Thornton arvostaa Barkovin kyvyt äärimmäisen korkealle.
– Hän on niin viisas ja sijoittuu aina oikeaan paikkaan kentällä. Ihmiset sanovat, että kiekko vain tulee hänelle. Mutta hän on aina jo valmiiksi siellä, minne kiekko on tulossa. Ei siellä mistä kiekko tulee, yli 700 NHL-ottelua pelannut myllyttäjä ylistää.
Barkovia pidetään yhtenä NHL:n parhaista puolustavista pelaajista, ja NHL.comin toimittaja Jameson Olive uskookin suomalaistähden olevan yksi potentiaalinen Selke-palkinnon voittaja lähivuosina.
– Barkov näyttää tulevalta Selke-palkinnon voittajalta, kun hän puolustaa. Hän ei ole enää NHL:n parhaiten pidettyjä salaisuuksia. Barkovin nimi mainitaan nykyään NHL:n kovimpien maalintekijöiden joukossa, toimittaja kertoo.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!