Video: Nashvillen hylätty maali puhuttaa yhä – tulkitsiko NHL omia sääntöjään väärin?
Nashvillen fanit olivat jo pääsemässä siitä yli.
Siis kuudennen Stanley Cup -finaalin tappiosta. Ja etenkin Colton Sissonsin hylätystä maalista, joka olisi muuttanut ottelun luonteen täysin.
Sissosns toimitti toisen erän toisella minuutilla kiekon maaliin, mutta kaikkien hämmästykseksi osuma hylättiin.
Pittsburgh Penguinsin maalivahti Matt Murray näytti torjuvan Predatorsin Filip Forsbergin laukauksen, mutta pudotti kiekon selkänsä taakse maalivahdin alueelle, josta Sissons kävi tökkäämässä kiekon maaliin.
Maalia ei hyväksytty, koska erotuomari Kevin Pollock oli liian hätäinen ja vihelsi pelin poikki ennen aikojaan.
NHL:n viestintäosaston varajohtaja John Dellapina perusteli The Tennessean -lehden jutussa, miksi maali hylättiin. Tai tarkemmin, miksi tilannetta ei tarkistettu videolta, koska kaikki tiesivät, että vihellys oli ollut ennenaikainen.
Dellapinan mukaan tilanteessa toimittiin NHL:n sääntökirjan mukaan.
– Peli oli vihelletty poikki, ja sen jälkeen sääntömme eivät anna mahdollisuutta tuomion muuttamiseen. Eli tuomaristo toimi tilanteen jälkeen täysin oikein, Dellapina selitti.
Itse vihellyksen oikeellisuuteen Dellapina ei ottanut kantaa.
Mutta.
NHL:n sääntökirjassa on videotuomioita koskeva kohta, jossa sanotaan muun muassa seuraavaa (vapaa käännös):
– Videotarkistus on mahdollinen myös tapauksissa, joissa tuomari katkaisee tai on aikeissa katkaista pelin, koska on menettänyt katsekontaktin kiekkoon, ja videotarkistus sittemmin osoittaa, että kiekko ylittää maaliviivan yhtäjaksoisen pelitapahtuman (continuous play) seurauksena ja jossa seuraus on riippumaton vihellyksestä (esimerkiksi jos vihellyksen ajankohta on ollut epätarkoituksenmukainen ja kiekko päätyy välittömästi vihellyksen jälkeen maaliin yhtäjaksoisen pelitapahtuman seurauksena).
Arkijärjellä ajateltuna Sissonsin maali syntyy vihellyksen jälkeen kiistatta ”yhtäjaksoisen pelitapahtuman seurauksena. Eli näin ajatellen tilanne olisi pitänyt voida tarkistaa videolta.
Mutta mutta.
Dellapinan mukaan ”yhtäjaksoiselle pelitapahtumalle” on sääntökirjassa täsmällisempi merkitys. Jos Forsbergin laukaus olisi päätynyt suoraan maaliin, tilanne olisi täyttänyt videotarkistukseen vaadittavat elementit. Mutta kun Sissons kävi siirtämässä kiekon tyhjään maaliin, se ei enää Dellapinan mukaan ollut ”yhtäjaksoinen pelitapahtuma”.
Mutta mutta mutta.
Predatorsin videovastaava Willy Daunic oli lähettänyt The Tennessean -lehden toimittajalle Joe Rexrodelle videopätkän täysin samanlaisesta maalista, jonka Calgary Flames teki Buffalo Sabresia vastaan aiemmin kaudella.
Tapahtumaketju oli ollut täysin identtinen, mutta tilanne tarkistettiin videolta. Tuolloin jo kertaalleen hylätty maali päätettiinkin videotarkistuksen jälkeen hyväksyä.
Kun Rexrode oli lähettänyt kyseisen videoklipin Dellapinalle, tämä oli kieltäytynyt vertailemasta kahta identtistä tilannetta keskenään.
Eli: jommassakummassa tapauksessa NHL:n viedotarkistusosasto toimi väärin.
Predatorsin faneja puhuttaa tietysti vain se, että aiemmin kaudella samanlainen maali oli hyväksytty. NHL:n sääntökirjan vastaisesti ehkä, mutta kuitenkin.
Onko tämä nyt se kohta, kun saa käyttää kulunutta sanontaa ”suolaa haavoihin”?
Jos jutun alussa oleva video ei näy kunnolla, voit katsoa sen tästä linkistä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!