Tekeekö NHL hyvältä vaikuttavan muutoksen kohusääntöön? – ”Niissä pitäisi olla aivan varma”
NHL:ssä riitti koko viime kauden ajan keskustelua uusista valmentajahaastoista, jotka koskivat paitsioita ja maalivahdin estämisiin liittyviä tilanteita.
NHL:n komissaari Gary Bettman ehti hehkuttaa sääntökokonaisuuden toimivuutta ennen finaalien alkua, mutta heti ensimmäisessä kohtaamisessa Pittsburgh Penguinsin ja Nashville Predatorsin välillä asia roihahti jälleen pinnalle.
Predators näytti siirtyneen 1-0-johtoon P.K. Subbanin maalilla. Osuma kuitenkin hylättiin muutaman sentin paitsiona.
Tämä nosti esille keskustelun siitä, kuinka järkevä nykysääntö on.
Kritiikkiä on noussut myös muun muassa siitä, miten pitkään tilanteiden tarkistukset kestävät. Niiden perkaamista on haluttu nopeuttaa.
Nyt NHL saattaa tehdä hyvin mielenkiintoisen muutoksen haastoihin.
NHL:n sääntötoimikunnan johtaja Colin Campbell nosti esille kysymyksen siitä, olisiko esimerkiksi Pittsburgh haastanut kyseisen tilanteen, mikäli vaihtoehtona olisi ollut kahden minuutin jäähy? Tähän asti epäonnistuneista haastoista ei ole seurannut jäähyä, vaan vain aikalisän menetys.
Mikäli uudistus toteutetaan, epäonnistuneelle haastajalle tuomitaan jatkossa joukkuerangaistus.
Tätä muutosta aiotaan esittää NHL:n kilpailutoimikunnan kokouksessa nimenomaan paitsiohaastoihin liittyen.
– Niissä (haastoissa) pitäisi olla aivan varma siitä, että on oikeassa, Campbell sanoi Sportsnetsin mukaan.
Tässä on ideaa taustalla.
Kynnys paitsiohaastoihin nousisi selvästi, sillä riski olisi paljon suurempi tilanteissa, joissa on kyse muutamista milleistä. Samalla suurin muutos koskisi nimenomaan todella tiukkoja tilanteita.
Jatkossa aikalisän menettäisi, jos haasto epäonnistuu maalivahdin estämisiin liittyvissä haastoissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- KooKoolta järkälemäinen sopimusuutinen: ”Tiedetään hyvänä tuloksentekijänä”
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?