Kommentti: HIFK jatkaa outoja riskejä – seurajohto asettaa uhkakuvia omalle menestykselleen
Kuva: Ilari Isotalo
Äärimmäisen epätasaisen kauden pelannut Helsingin IFK pelaa siirtomarkkinoilla jälleen riskillä, kun stadilaisten takalinjoille hankittiin avainpuolustajiin kaavailtu Teemu Laakso.
Kohtuuttomista loukkaantumismääristä viime kaudella kärsinyt HIFK hankki siis puolustajan, joka on pelannut viime kaudella vain kaksi ottelua käsivamman takia.
Vaikka Laakson sopimukseen kuuluukin koeaika, on sopimus outo riski siihen nähden, kuinka paljon HIFK kärsi poissaoloista viime kauden aikana.
HIFK:sta poistui iso määrä avainpelaajia myös puolustuksesta kauden päätyttyä, joten seuralla on ollut kipeä tarve uusille avainpelaajille.
Laakson on mahdollista olla pelikunnossa kauden alkuun mennessä, mutta kuinka pitkään hän pysyy kasassa, kun kahden viime kauden aikana otteluita on kertynyt yhteensä vain 30? 29-vuotias puolustaja on äärimmäisen kova vahvistus HIFK:lle vain, jos hän pystyy pelaamaan myös terveenä ensi kevään pudotuspeleissä.
HIFK laskee jälleen paljon epävarman kortin varaan, vaikka seuralla olisi ollut mahdollisuus etsiä kevään aikana niin sanotusti varmempia kortteja pelaajamarkkinoilta.
HIFK:n seurajohto luo jälleen itse uhkakuvia omalle menestykselleen jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?