Kommentti: Hattu päästä – Jokerit olisi Eeli Tolvaselle kunnianhimoinen riski
Keskiviikkona kiekkotoimittaja Timo Kunnari kertoi, että vastikään NHL-seura Nashville Predatorsin ykköskierroksella varaama Eeli Tolvanen pukisi ensi kaudella Jokereiden pelipaidan päälleen.
18-vuotiaalle maalitykille ei voi kuin hattua nostaa, mikäli hän Helsinkiin siirtyy.
On hyvä pitää mielessä, että kyseessä on nuori pelaaja, jolla ei ole vyöllään ainuttakaan ottelua miesten peleissä.
Juuri tämän takia olisi iso riski lähteä hakemaan pelipaikkaa KHL-seurasta. Kuinka moni alle 20-vuotias hyökkääjä on pystynyt vakiinnuttamaan paikkansa Jokereissa kolmen KHL-kauden aikana? Hiljaista on.
Tolvasella on edessään kehityksen kannalta tärkein vuosi, mikäli hän aikoo kehittyä mahdollisimman nopeasti NHL-kiekkoilijaksi.
Tähän kehitykseen tarvitaan vastuuta, peliaikaa ja onnistumisia. Pienellä peliajalla ja roolilla kukaan ei kehity ratkaisupelaajaksi taalajäille.
Tolvasen pitäisi pystyä nappaamaan itselleen Jokereista kärkiketjujen rooli ja saada tulosta aikaan maailman toiseksi kovimmassa kiekkosarjassa. KHL:ssä on flopannut moni kokenutkin muissa ammattilaissarjoissa kovaa tulosta tehnyt pelaaja.
Jos Tolvanen Jokereihin siirtyy, kertoo se nuoren pelaajan rajattomasta itseluottamuksesta. Toteutuessaan siirto olisi yksi Jokereiden KHL-taipaleen mielenkiintoisimmista, mutta sisältää samalla ison riskin pelaajan itsensä kannalta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!