SaiPa nappasi mielenkiintoisen suomalaishyökkääjän Pohjois-Amerikasta
SaiPa on tiedottanut uusimmasta pelaajasopimuksestaan.
Hyökkääjä Ahti Oksanen pelaa tulevan kauden SaiPan nutussa. Osapuolten solmima kontrahti pitää sisällään seuran option kaudesta 2017-2018.
24-vuotias Oksanen on pelannut viimeiset viisi kautta Pohjois-Amerikassa. Kaudet 2012-2016 hän pelasi yliopistokiekkoa Bostonin joukkueessa. Viimeisin sesonki kului pääasiallisesti AHL:n farmiliiga ECHL:ssä. Pelejä kertyi 53 pistein 21+31=52.
Oksanen aloitti kiekkouransa hyökkääjänä. C-nuorissa hänet siirrettiin puolustajaksi. Pelattuaan kaksi kautta Bostonin yliopistojoukkueessa pelipaikka vaihtui uudestaan.
– Valmentaja David Quinn ilmoitti, että hän siirtää minut hyökkääjäksi. Kaikki vahvuuteni tulevat kuulemma paremmin esiin hyökkääjänä. En ollut hirveän innoissani muutoksesta siinä iässä, mutta valmentaja oli päätöksensä tehnyt. Ensimmäisessä pelissä tein neljä maalia ja sen jälkeen ei ole tarvinnut katsoa taaksepäin. Valmentaja oli oikeassa, Oksanen toteaa SaiPan tiedotteessa.
Oksanen itse mainitsee vahvuuksikseen suuren kokonsa ja peliälynsä.
– Kaikista suurin vahvuuteni on kuitenkin laukaus ja maalinteko, Oksanen listaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Viime hetken käänne: NHL-tähti ulos olympialaisista – Liigasta tuttu mies mukaan
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?