Olli Määtän huima uran alku täynnä takaiskuja – ”Näyttänyt kaikille”
Stanley Cup -finaaleihin jälleen valmistautuva Pittburgh Penguinsin 22-vuotias puolustaja Olli Määttä voi sanoa nähneensä jo alkuvaiheessa kiekkoammattilaisen uraansa kaiken mahdollisen.
Määttä on kokenut NHL-maailman varjopuolet. Useampi vakavampi vamma on vienyt nuoren puolustajan jo useampaan kertaan leikkauspöydälle, minkä lisäksi häneltä leikattiin 2014 kilpirauhassyöpä.
Tämän jälkeen Määttä on joutunut muun muassa olemaan sivussa pahimmillaan puoli vuotta olkapäävamman takia.
Kaiken keskellä suomalaispuolustaja on jollain ihmeellä onnistunut keskittymään oleelliseen, mikä palkittiin vuosi sitten Stanley Cup -voitolla.
Tasan vuosi eteenpäin, ja Määttä on taas samassa tilanteessa lähdössä voittamaan himoittua NHL:n mestaruutta. Tämäkään kausi ei ole sujunut ruusuilla tanssiessa, sillä suomalaisen käsi operoitiin keväällä, minkä takia hän oli lähes kaksi kuukautta sivussa peleistä.
Lisäksi Penguinsin tähtipuolustajat ovat kärsineet pudotuspeleissä loukkaantumisista. Määttä on vastannut kaikille epäilijöilleen olemalla huippuiskussa tiukassa ja uudenlaisessa tilanteessa. 19 otteluun tehot 2+5 ja teholukema +6 puhuvat puolestaan.
Ikäisekseen liiankin paljon neljä vuotta kestäneellä NHL-urallaan nähnyt puolustaja osaa varmasti arvostaa jokaista hetkeään kaukalossa paremmin kuin moni uskookaan. Nyt hänellä on mahdollisuus nousta siihen suomalaispelaajien harvinaiseen kerhoon, jotka ovat voittaneet urallaan kaksi NHL:n mestaruutta.
- HIFK rysäytti tiskiin kolme uutta sopimusta – tähtihyökkääjälle jatkodiili kouraan
- Lehti: Ruotsalainen NHL-lupaus siirtyy ensi kaudeksi Raumalle
- Kärpät jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- Hirmuvahvistus! JYP nappasi toisen Liiga-seuran supertähden
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Maisema vaihtuu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- NHL:n pudotuspeleissä tehtiin ennätys, jota tuskin rikotaan koskaan – näin kävi Leijonien potentiaalisille NHL-avuille
- Kahdeksan nimeä putosi viimeisten joukossa – näiden suomalaispelaajien MM-kisamatka jäi haaveeksi
- Suru-uutinen: MM-kisoissa pelannut maajoukkuehyökkääjä kuoli 31-vuotiaana
- Lähde: Euroopan huippuseura kaappasi kaksi Liiga-tähteä!
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- IS: Iida Vainio teki Liiga-pelaajasta tutkintapyynnön – nyt asiasta tippui uutta tietoa
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- IL: Viina virtasi Tapparan juhlissa – valtava tilaus yökerhossa: ”Sellainen vodkabuffetti”
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- Jukka Jalosta ei valittu huippuvirkaan – ruotsalaisnimi meni edelle
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen