PARIISI. MM-kisoja ennen Leijonien valmennusjohto kokosi kasaan ketjun, jossa Sebastian Aho ja Valtteri Filppula saivat rinnalleen Miro Aaltosen.

Vielä Tshekin EHT-turnauksen puolella Aho ja Filppula pelasivat yhdessä Jesse Puljujärven kanssa.

Pariisissa yhdistelmät olivat menneet uusiksi ja Aaltonen löysi itsensä kahden NHL-nimen viereltä.

– Kyllä niistä huomaa, että ovat pelanneet NHL:ssä. Sellaisia pikkujuttuja tulee esille. Mailankäyttöä eri tilanteissa sun muita. Niistä voi ottaa kovasti oppia, Aaltonen tuumaa ketjukavereistaan SuomiKiekko-sivustolle.

Rinnalla olevista Aho on Aaltoselle tuttu Kärpistä, missä kaksikko pelasi yhtä aikaa viime kaudella.

Tiet erkanivat kesällä, kun Aho matkasi Pohjois-Amerikkaan.

Aaltonen taas paineli Venäjälle, missä ensimmäinen KHL-kausi meni nappiin.

Kaiken päälle Aaltonen teki räväkän esiinmarssin A-maajoukkuetasolla EHT-otteluissa.

– Hyvin on mennyt, ei sitä pysty kieltämään. Ehkä jopa paremmin kuin mitä osasi kuvitella. Nyt on sitten päässyt tänne, mistä pitää nauttia, Aaltonen hymyilee MM-kisojen keskellä.

Perjantaina Valko-Venäjää vastaan Aaltonen pelasi ensimmäisen ottelunsa MM-tasolla. Tämä oli luonut kutkutusta ennen taiston alkua.

– Oli sellainen odottavainen tunnelma. Sain kuitenkin purettua jännityksen oikealla tavalla ja pystyin nauttimaan siitä pelistä.

Avauspelistä Leijonille jäi käteen se tärkein. Eli voitto.

– Varmasti tullaan parantamaan tuosta. Siinä oli kuitenkin vaiheita, missä pelattiin hyvin yhdessä, mutta taas myös niitä hetkiä, joissa pitää olla kärsivällisempi, Aaltonen pohti.

Pelin jälkeen seuraavana aamuna Leijonien valmennusjohto antoi palautteita ketjukohtaisesti.

– Kyllä meillä siinä oli jonkunnäköistä paikkaa. Uskon, että kun saadaan pelejä alle, niin pystytään tuosta parantamaan. Saadaan yhteisiä kokemuksia.

Ketjussa Filppula on uudempi tuttavuus Aaltoselle. Hehkutusta irtoaa isolla kädellä.

– Aika helppo hänen kanssa on pelata. Menee vain paikoille, niin kyllä se ”Valle” löytää sieltä sitten.

– Näkyy se, että hän on pelannut hienon uran NHL:ssä. On rutiinia ja on loistava pelisilmä, Aaltonen kehuu ketjun sentteriä.

Aaltosella on mainio mahdollisuus imeä oppia Filppulalta. Molemmissa pelaajissa kun on aavistuksen verran samankaltaisuutta kahden suunnan pelin ja juonikkuuden kautta.

Ylipäätänsä MM-kisoissa Aaltonen on oppien lisäksi ison testin keskellä.

– Jos huomaa, että täällä pärjää – nopeasti se tarkoittaa sitä, että voi pärjätä myös NHL:ssä.

Aaltonen solmi Toronto Maple Leafsin kanssa sopimuksen aiemmin keväällä.

Pohjois-Amerikkaan 23-vuotias hyökkääjä ei aio lähteä nöyristelemään. Tavoitteet ovat selvillä.

– Se, että saisi jalkaa oven väliin ja että saisi paikan ylhäältä, Aaltonen linjaa.

– En nyt sitä NHL-kuviota ole niin hirveästi miettinyt, kun on pyörinyt täällä maajoukkueen mukana. Mutta silloin sopimusta tehdässä kävi mielessä se, että siellä on paljon nuoria pelaajia. Luulen, että mulla voi olla ihan hyvä sauma päästä pelaamaan ylhäällä.

Sitä ennen edessä on tärkeitä aikoja ihan MM-kisojen jälkeenkin.

– Luistelu- ja kamppailuvoimaa pitää parantaa, koska niistä se suurin juttu rakentuu siellä. Onneksi on pitkä kesä tulossa, minkä aikana voi noita kehittää.