Kuvat: Näin Pariisissa uutisoitiin Ranskan murskavoitto Leijonista – ”sitkeä kukko” sai ylistystä
PARIISI. Sunnuntai toi eteen kevään MM-kisoissa melkoisen yllätyksen, kun Ranska onnistui päihittämään Suomen ensimmäistä kertaa MM-kisojen historian aikana.
Kaiken päälle Ranska otti melkoisen murskavoiton, kun lukemat olivat kisaisäntien hyväksi peräti 5-1.
Hyvin suositussa urheilulehdessä, L’Equipessa, voitto oli noteerattu aukeaman verran.
Tämä avattiin yleellisesti muodolla:
Un palet en feu – eli vapaalla suomennoksella: liekeissä.
Jalkapallomaassa ykköslaji toki täytti ensimmäiset 16 sivua, mutta lopulta myös jääkiekko sai osuutensa.
L’Equipen jutussa ylistettiin muun muassa ”sitkeää kukkoa” muodolla: ”Le coq Hardy.”
Tämä oli rakennelma sunnuntain isosta sankarista, Florian Hardystä. Hardyn sukunimi kun on yhtä kuin sitkeä, joka toki painettiin lehteen pienen yhdistelmän kera.
Lehdessä muun muassa kerrattiin pelin jälkeistä kohtaa, missä Pierre-Edouard Bellemare kuulutettiin pelin parhaaksi pelaajaksi.
Bellemare viittoili heti, että ”ei, ei”. Philadelphia Flyersin hyökkääjä käski lopulta Hardyn paikalle, jotta parhaan pelaajan palkinto meni oikeaan osoitteeseen.
– Se oli sydäntä lämmittävää, Hardy ylisti Bellemaren tekoa.
Ranskan leirissä ilo oli ylimmillään voiton jälkeen.
– Tätä ei tapahdu ihan joka päivä. Toivottavasti tämä saa meidät aivan uudelle raiteelle, Hardy tuumasi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Jyrki Aholta yllätysresepti Kiekko-Espoon kohtalon otteluun: “Tanssitaan vaikka humppaa bussissa”
- Huimaa draamaa Liigan pudotuspeleissä! Yhdellä seuralla jo selkä seinää vasten
- Ahneus iski! Toronto valmis kauppaamaan NHL-tähtensä
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Nimet paperissa – Tappara jysäytti ison sopimusuutisen ensi kaudeksi!
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt