Viikko sitten ilman lisenssiä jäänyt Mestis-seura Kajaanin Hokki on hakeutunut konkurssiin, kertoo seura tiedotteessaan.

Taloudellisissa vaikeuksissa ollut seura jäi ilman lisenssiä juuri sen takia, ettei se täyttänyt taloudellisia vaatimuksia ensi kaudeksi.

Hokki on pelannut Mestistä aina vuodesta 2002 saakka yhtäjaksoisesti tähän kevääseen.

– Tässä tilanteessa olemme päättäneet hakeutua konkurssiin oma-aloitteisesti. Näillä toimilla pyrimme turvaamaan ensinnäkin sen, että nykyiset pelaajasopimukset tulevalle kaudelle puretaan välittömästi. Pelaajat voivat vapaasti hakea uutta seuraa ja sopimusta tulevalle kaudelle. Lisäksi kajaanilaisella edustusjääkiekkoilulla olisi mahdollisuus nopeallakin aikajänteellä järjestäytyä uudelleen ja hakea paikkaa Jääkiekkoliiton kilpailusarjoissa, Kajaanin Edustushokin puheenjohtaja Seppo Pussinen toteaa joukkueen tiedotteessa.

Seuran mukaan suurimmat velkojat ovat Kajaanin kaupunki ja verottaja, joille seura on satoja tuhansia euroja velkaa.