KÖLN. Kevään MM-kisojen finaalista tuli lopulta melkoinen trilleri.

Maalineon sunnuntain iltaottelussa aloitti Ruotsi, kun tähtipakki Victor Hedman pamautti keltapaidat johtoon aivan toisen erän loppuhetkillä.

Kanada tuli kuitenkin tasoihin kolmannessa erässä Ryan O’Reillyn maalilla.

Finaalille saatiin melkoinen loppu, kun varsinainen peliaika ei tuonut taistolle ratkaisua.

Vauhdikas jatkoaika tarjosi hyviä paikkoja, mutta ratkaisu vain siirtyi ja siirtyi.

Rankkareilla Kanada pysähtyi Ruotsin tähtivahtiin Henrik Lundqvistiin, joka torjui kaikki punapaitojen yritykset.

Toisessa päässä Nicklas Bäckström ja Oliver Ekman-Larsson heiluttivat maaliverkkoja.

Näin finaali meni Ruotsin nimiin 2-1.

Kanada oli voittanut kahtena edellisenä keväänä MM-kultaa. Ruotsin edellinen mestaruus on puolestaan vuodelta 2013.