Jutin Ylämummo: ”Spesiaalimausteen tuovat 19 NHL-jätkää”

Sehän on aina kiva, kun Ruotsi tulee vastaan. Heillä on laadukas joukkue joka vuosi. Tänä vuonna spesiaalimausteen tuovat 19 NHL-jätkää.
Leijonilla taas on tosi moni jätkä uudessa tilanteessa, kun MM-semifinaalissa Kölnissä kiekko putoaa jäähän. Taas mahdollisuus tehdä hienoa juttua joukkueen kautta.
Kaukaloon tulee selkeitä taistelupareja. Yksi suurimman mielenkiinnon keräävä on tietysti pari Säteri vs Lundqvist.
[nosto tasoitus=”oikea”]”Komppaan vielä, että torstaina ei tullut kuin yksi typerä jäähy, lauantaina ei saa sitten tulla yhtään.”[/nosto]
Olen ihaillut ja arvostanut ruotsalaisessa kiekossa sitä, että se tuottaa jatkuvasti maailmanluokan pakkeja. Heitä nähdään taas Kölnissä. On isokoisia, leftejä ja righteja. Hyvä kombinaatio pakkeja.
Suomi purkaa taas USA-pelin Laten ja Jeren johdolla. Otetaan siitä oppia. Oma tekeminen on tärkeintä, ei tarvitse miettiä mitään muuta ekstraa. Tiivis paketti taas kuten oli USA:aa vastaan ja ammentaa itseluottamus siitä, että lohkovoittaja USA kyettiin kaatamaan. Mennyt on historiaa, mutta siitä kannattaa kuitenkin ottaa oppia. Se on fakta, että Leijonat näytti, että pystyy pelaamaan huipputasolla ja voittaa. Hyvät lähtökohdat peliin.
Komppaan vielä, että torstaina ei tullut kuin yksi typerä jäähy, lauantaina ei saa sitten tulla yhtään.
[nosto tasoitus=”vasen”]”Yksikään ulkopuolinen juttu ei saa vaikuttaa peliin. Jos pelissä tapahtuu jotain, ei saa jäädä paskaan makaamaan, vaan mennä eteenpäin.”[/nosto]
Nostetaan vielä yksi pelaaja, joka ei ole otsikoissa paistatellut. Topi Jaakolan torstaista peliä oli ilo katsella. Se oli yksi hänen parhaistaan. Pelasi järkevästi ja simppelistä. Nosti tasonsa taas uudelle levelille ja pelaa omilla vahvuuksillaan.
Ruotsissa puhutaan, että Leijonat tulee vastaan ja ne taistelee. Sen ne tietää. Pidetään siitä huoli, että he saavat sen taistelun ja ollaan valmiina, kun kiekko putoaa jäähän.
Tärkeää on, että menee eteenpäin ottelu ottelulta. Yksikään ulkopuolinen juttu ei saa vaikuttaa peliin. Jos pelissä tapahtuu jotain, ei saa jäädä paskaan makaamaan, vaan mennä eteenpäin. Oma juttu kuntoon. Leijonilla on hyvä flow ja tulee hieno taistelu.
Timo Jutila
Timo Jutila voitti vuonna 1995 Leijonien kapteenina ja keväällä 2011 joukkueenjohtajana MM-kultaa. MM-kisojen aikana saamme SuomiKiekko-sivustolla nauttia ”Jutin Ylämummo” -palstan myötä miehen videoista ja teksteistä (uutinen).
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Asiantuntijat listasivat NHL:n 20 parasta sentteriä – mukana kolme suomalaista
- Carolina-hyökkääjän ura päättyi 33-vuotiaana – sai nyt uuden pestin NHL:stä
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus suuntaa rapakon taakse
- Lähde: NHL jää taakse – kaksinkertainen Stanley Cup -mestari löysi uuden seuran
- Colorado Avalanche vahvistuu lähes 400 NHL-ottelun tehomiehellä
- IS: Mikko Rantasta uhkaa sakkorangaistus – jätti menemättä asepalvelukseen
- Ässien liikevaihto ennätyslukemissa – tulokseen merkittävä parannus
- KalPan sairastuvalla peräti kahdeksan pelaajaa – yksi hyökkääjä sivussa useita kuukausia
- MTV: Mikkelin Jukurit yrittää myydä kahta pelaajaansa
- Ilves julkaisi tiukan puheenvuoron: puuttui kannattajien huonoon käytökseen
- Ilvekseltä karu tiedote
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- Aitio: Olli Jokinen tienaa HIFK:ssa ”posketonta” jättipalkkaa – ”Järjettömiä summia”
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- IL: Tällaista jättipalkkaa Liigan kärkimies nettoaa!