Jesse Puljujärvi liputtaa erikoisen alkamisajankohdan puolesta: ”Herää, syö ja lähtee pellaamaan”
PARIISI. Suomessa on totuttu siihen, että esimerkiksi liigapelit alkavat normaalisti joko arkisin puoli seitsemältä tai viikonloppuisin viideltä.
Jääkiekon MM-kisoissa on käytössä kolme eri aloitusajankohtaa.
12:15, 16:15 ja 20:15. Nämä ovat siis paikallisia aikoja. Suomessa ajankohtiin pitää pamauttaa yksi tunti lisää.
Leijonat on tahkonnut tähän mennessä iltapäivä- ja iltapelejä.
Norjaa vastaan tilanne on toinen.
Homma käynnistyy jo puolen päivän aikaan.
Tämä ei haittaa yhtään Leijonien nuorta hyökkääjää Jesse Puljujärveä.
– Mun mielestä tuo on mukava ja hyvä aika. Aamulla herää, syö ja lähtee pellaamaan.
– Mikäs siinä.
12:15 on Puljujärven mukaan huomattavasti parempi ajankohta kuin esimerkiksi myöhäinen iltapeli.
– Niissä on vain sellaista odottamista koko päivän ajan. Tyylillä: ”alkaisi jo peli”.
– Nyt vaan herää ja sitten peliin. Mukava homma.
Valmistautuminen tässä tapauksessa on kuitenkin hieman erilaista kuin iltapäivällä tai illalla alkavissa peleissä.
– Aamupalalla voi pienet pastat ottaa. Sitten pieni kävely, ehkä pieni uni vielä. Toimii, Puljujärvi hymyilee.
Ei mittään paineita
Norjaa on pidetty vuosien ajan MM-kisatasolla pikkumaana, mutta tämän kevään turnauksessa norskeilta on nähty erittäin vahvoja otteita. Vastustajaa on turha aliarvioida. – Olen kuullut, että heillä on hyvä joukkue. Puolustavat hyvin, on kemiaa ja on taitavia jätkiä. Torstain peli oli hyvä osoitus. Tshekki voitti vasta jatkoajalla 1-0. – Kova peli tulossa, Puljujärvi uskoo. Leijonien kannalta lähtökohdat ovat hyvin selkeät. Hyvin tasaisessa alkulohkossa Norjalta ja Sveitsiltä on rutistettava mukaan vähintään neljä pistettä, mieluiten viisi. – En usko, että tuosta pitää ottaa mitään paineita. Lähdetään tavoittelemaan hyvää peliä. Yhteen hiileen kun painetaan, niin kyllä se voitto sieltä tulee, Puljujärvi kuittaa asetelmat. Sloveniaa vastaan Leijonat onnistui ottamaan voiton henkisesti vaikessa paikassa. Itse ottelun sisällä Slovenia muun muassa tuli rinnalle kolmannessa erässä. – Pystyttiin kuitenkin siihen vastaamaan. Kyllä meillä sellaista sisua on tässä joukkueessa, Puljujärvi nyökyttelee. Norja-peliä oli ehditty käydä jo alustavasti läpi. – Videoita kun katsottiin, niin vielä enemmän pitäisi saada äijiä maalille. Sieltä ne maalit kuitenkin tulevat, Puljujärvi sanoi kehityskohdista. Norja-peli alkaa siis Suomen aikaan kello 13:15 lauantaina.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n