Huimassa iskussa oleva Ruotsin nuori NHL-tähti puri myös Leijonia – ”Hauskaa!”
KÖLN. Ruotsilla on jalkeilla peräti 19 NHL-vahvistusta tämän kevään MM-kisoissa.
Näistä hyvin isona nimenä esillä on ollut William Nylander, joka oli iskenyt jo kuusi maalia ennen lauantain välieräpelejä.
Nyt saldo kasvoi entisestään, kun 21-vuotias hyökkääjä kiusasi Leijonia.
– Oli hauskaa! Paransimme toisessa ja kolmannessa erässä alkuun verrattuna. Ensimmäinen erä oli vielä melko tasainen. Suomi tuli peliin todella kovaa. Oli kuitenkin hienoa nähdä se, miten pystyimme ottamaan askeleita eteenpäin, Nylander sanoi ottelun jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.
Nylander itse oli merkittävässä asemassa ylivoimalla, joka tuotti tulosta.
– Se (ylivoima) oli erittäin hyvää tänään. Niillä parilla osumalla pääsimme pitkälle, Nylander tuumasi tyytyväisenä.
Seurajoukkuetasolla Toronto Maple Leafsia edustava Nylander on nyt turnauksen pistepörssin toisena. Kasassa ovat tehot 7+7=14.
Kunniaa vahvasta turnauksesta Nylander jakoi ympärille.
– Olen saanut pelata hyvien pelaajien kanssa. On voinut vain ja ainoastaan nauttia tästä.
– Tämä on ollut hyvin hauska matka jo tähän mennessä. Tästä on oppinut paljon.
Itsekehulle olisi ollut myös paikka, sillä Nylander on väläytellyt osaamistaan lukuisia kertoja turnauksen aikana.
Sunnuntaina Ruotsille vastaan asettuu Kanada, joka on voittanut MM-kultaa kahtena edellisenä keväänä.
Nyt Ruotsin silmissä kiiluu tämän putken katkaiseminen.
– Kultamitaleiden voittaminen on aina tavoite, kun tulee näihin turnauksiin mukaan. Sen haluaa voittaa ja näen, että meillä on erittäin hyvä mahdollisuus siihen. Pitää vain käsitellä tämä välieräpeli oikein ja alkaa valmistautumaan sitä varten, Nylander sanoi sunnuntaista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n