”Hassun” iskun päähänsä saanut Kasperi Kapanen palaamassa kokoonpanoon – ”Tuntuu, että olen itseni”
AHL-joukkue Toronto Marliesin suomalaishyökkääjä Kasperi Kapanen on palaamassa takaisin joukkueen vahvuuteen loukkaantumisen jälkeen.
Kapanen sai viime viikon perjantaina Albany Devilsiä vastaan pelatussa pudotuspeliottelussa tärskyn päähänsä, eikä 20-vuotias nuorukainen pystynyt jatkamaan pelaamista ensimmäisen erän jälkeen.
Marlies voitti kamppailun kolmannessa jatkoerässä ja eteni AHL:n pudotuspelien seuraavalle kierrokselle.
– Sain hassulla tavalla iskun päähän. Se on jääkiekkoa. Olen iloinen, että siitä ei tullut mitään vakavaa. Ottelusta pois jääminen vain varatoimenpide. Olen iloinen, että pojat hoitivat homman, vaikka siinä kestikin pitkään, Kapanen kommentoi The Star -lehdelle.
Kapasen mukaan hän tuntee olonsa taas ”itseksi” pienen vamman jälkeen.
– Minusta tuntuu hyvältä. Tuntuu, että olen itseni. Sain hyvät harjoitukset alle. Olen valmis pelaamaan, nuorukainen kertoo.
Marlies pelaa toisella pudotuspelikierroksella Syracuse Crunchia vastaan. Seuraava ottelu on Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Kapanen on saanut kallisarvoista lepoaikaa ennen seuraavaa pudotuspelisarjaa.
– Yritin nukkua niin paljon, kuin mahdollista. Söin hyvin ja otin rauhassa. Jätkät ovat innoissaan aloittamassa seuraavaa sarjaa. Meillä on porukassa todella hyvät fiilikset. Hyvä, että saimme lepoaikaa, Kapanen sanailee.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!