Calgaryssä lopetettiin pyörittely – GM:lle vihdoin jatkolappu käteen
Calgary Flamesin GM:n Brad Trelivingin asemasta on ehditty käydä kovaa spekulaatiota jo tovin ajan.
Trelivingin sopimus Flamesin kanssa oli nimittäin pitkään katkolla ja häntä ehdittiin yhdistää myös moniin muihin eri seuroihin.
Flames lopetti pyörittelyt Suomen aikaan maanantain ja tiistain välisenä yönä, kun seura löi jatkulapun Trelivingin käteen.
– Yritämme luoda juuri sellaista jatkuvuutta ja vakautta, kuin mitä kaikissa menestyvissä seuroissa on. Tämän päivän julkistus on tuorein steppi eteenpäin kyseisessä tavoitteessa, Flamesin presidentti Brian Burke sanoi seuran tiedotteessa.
– Bradin alaisuudessa olemme menneet kovasti eteenpäin viimeisten kolmen kauden aikana ja katsomme hyvin mielin tulevaa kohti, Burke jatkoi.
Treliving nimitettiin tehtävään 28. päivä huhtikuuta vuonna 2014. Kolmen viimeisimmän kauden aikana Flames on selvinnyt kahdesti pudotuspeleihin.
– Brad on tehnyt hyvää jälkeä johtotehtävässä. Tämä on siitä palkinto, Flamesin taustayhtiön, Calgary Sports and Entertainment Corporationin presidentti Ken King totesi.
– Meillä on kova uskomus nykyiseen johtokuntaamme ja odotamme jatkossa entistä parempia tuloksia jäällä, King jatkoi.
Tänä keväänä Flamesin pudotuspelitaival katkesi lyhyeen, kun ensimmäisellä kierroksella Anaheim Ducks oli sitä parempi suoraan voitoin 4-0.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen NHL-tähti: sakot rapsahti!
- Eric Gelinas: joukkue vaihtuu!
- Kade, 15, ällistyttää – tässä NHL:n tuleva supertähti?
- Huippunimi lähtee Tapparasta – uusi seura selvisi!
- Lukon NHL-lupaus vaihtaa maisemaa!
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Jokerit-tähdelle kova rangaistus – törkytemppu toi pitkän pelikiellon
- Expressen: Färjestad-hyökkääjä lähtökuopissa – neuvottelee Liiga-sopimuksesta
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- Mitä ihmettä tapahtui Patrik Laineelle?
- Liiga-provot: Tekikö Kärpät siirtomarkkinoiden isoimman ryöstön?
- Urheilucast: Tappara, Kärpät ja HIFK tappelivat samasta kiekkotähdestä – valinta tehty!
- HIFK:sta tuttu suomalainen vapaille markkinoille – huhut vie tähän Liiga-seuraan!
- JYPissä tehoillut tähti lähellä huippusiirtoa – nousee ”yhdeksi Euroopan palkkakuninkaista”
- IL: Lukon tähtipuolustaja vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Urheilucast: Valtteri Puustinen jättää NHL:n – siirto yllättävään Liiga-seuraan vireillä
- Ei ollutkaan filmaus – Liiga-seuran ykköstähti ulos!
- Tämä olisi muuttanut kaiken – Aleksander Barkov mukana järisyttävässä NHL-siirtohuhussa
- HIFK: jälleen kahdeksan pelaajaa ulos seurasta!
- Lähde: Tappara vahvistumassa SHL:n kanadalaistykillä!