Tästä NHL:n teräsmiehestä ei liikaa puhuta – konkari jatkamassa uraansa vielä vuosia
Chicago Blackhawksin 38-vuotias slovakialaishyökkääjä Marian Hossa näytti jälleen lauantain vastaisena yönä itseään vähintään kymmenen vuotta nuoremmalta namutellessaan hienon voittomaalin Columbus Blue Jacketsia vastaan.
Konkarihyökkääjä on tulessa ennen pudotuspelejä, sillä edellisessä kuudessa ottelussa on syntynyt neljä maalia. Lisäksi koko kausi on jälleen kerran tehokas, kun 70 runkosarjan ottelussa urallaan kaiken nähnyt Hossa on iskenyt tehot 26+18=44.
Vuoden 1997 Ottawa Senatorsin ykköskierroksen varauksesta ei ole pidetty viime vuosina liikaa meteliä, vaikka Hossa on säilyttänyt tasonsa vuosien kertymisestä huolimatta.
Blackhawksin juhliessa edellistä mestaruuttaan 2015, laitahyökkääjä teki runkosarjassa yli 60 tehopistettä, minkä lisäksi pudotuspeleissä hän pystyi vielä nostamaan tasoaan tehden 23 ottelussa 17 pistettä.
Chicagon joukkueelle Hossan jatkuva loistava vire on erittäin hyvä uutinen, sillä seurajohto teki hänen kanssaan vuonna 2009 käsittämättömän 12 vuoden ja 62.8 miljoonan dollarin sopimuksen.
Monet pitivät sopimusta mielipuolisena, sillä Hossa on 42-vuotias sopimuksen päättyessä keväällä 2021.
Juuri tällä hetkellä hyökkääjä itse näyttää olevansa pitkän sopimuksensa arvoinen, kun Chicago on jälleen marssimassa pudotuspeleihin läntisen konferenssin ykköspaikalta, ja Hossa on edelleen joukkueensa tärkeimpiä pelaajia.
Kolme Stanley Cupia voittanut slovakialainen on pelannut NHL:n pudotuspeleissä yhteensä 201 ottelua ja tehnyt niissä huimat tehot 52+97=149.
Hossan uran 1133 runkosarjan tehopistettä riittävät tällä hetkellä NHL:n aktiivipelaajien pistepörssissä sijalle neljä. Jos hän pysyy sopimuksensa loput neljä kautta terveenä, Hossa voi rikkoa 1600 ottelun rajapyykin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”