Tappara-leirissä odotustila päällä maalitykin kohtalosta – ”Toki en hyväksy sitä mitä tapahtui”
Kuva: Juha Tamminen
TAMPERE. Tapparan leirissä ei voida muuta kuin odotella sitä, mitä Liigan kurinpito päättää Veli-Matti Savinaisen kohdalla.
Savinainen tempaisi mailansa rikki torstain Kuopiossa toisen finaaliottelun jälkeen. Mailasta lensi lapa ensin Henrik Haapalaan, josta se mitä ilmeisemmin kimposi selostajatoimittajaan Mikko Juntuseen.
– Odotellaan päätöstä, että mitä sieltä tulee, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola tuumasi perjantaina välipäivän harjoitusten jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.
Tapola itse oli jonossa hieman taaempana, kun tapaus tuli vastaan. Näin tapahtumien kulku on tullut niin pelaajien kertomusten kuin nopean videoklipin katsomisen jälkeen.
– Hän (Savinainen) oli varmasti turhautunut siihen, ettei saanut omasta paikastaan tasoitettua peliä loppuhetkillä. Löi mailansa hajalle ja se ilmeisesti osui ensin Haapalaan, josta sitten kimposi lapa tai jotain säleitä.
– Ihan normaali turhautuminen se oli, mitä ei tietysti kukaan hyväksy urheilussa. Aina kun ihminen lyö sielunsa ja kaikkensa likoon, niin sitten toisella sellainen ottaa kovemmalle.
Asiasta on näkynyt jos jonkinlaista versiota. Juntunen itse tarkistettiin lääkärin toimesta heti tapauksen jäljiltä.
– En mä usko, että siinä mitään dramaattista loukkaantumista tapahtui. Varmasti tässäkin, kuten kaikessa, pitää olla realistinen ja rehellinen, kun tekee arvioita. Toki en hyväksy sitä, mitä siinä tapahtui. Ei se ole kenenkään etu, että näin tapahtui, Tapola painotti.
Nyt Tapparan leirissä odotellaan päätöstä, mikä voi vaikuttaa varsin merkittävästi kokoonpanoratkaisuihin kolmannessa finaalipelissä lauantaina.
– Sitten reagoidaan siihen ja muutenkin katsotaan sitä kokoonpanoa huomenna. Kyllä näissä peleissä yleensä jotain loukkaantumisia sun muita asioita tapahtuu. Vahva joukkue on aina se, joka kestää tuollaiset. Muut ottavat sitten roolia, jos yksi kärkiäijä on sivussa.
Tapolalle ei oltu kerrottu sitä, milloin päätös tulee. Mutta odotusarvo oli olemassa.
– Eiköhän se tämän päivän aikana tule, jos toimitaan yhtään reilusti. Kyllä tässä hetkessä koneiston pitää toimia niin, että joukkueet saavat tiedon ajoissa.
– Sitten pitää katsoa hyvin tarkalla silmällä koneistoa, jos siinä päätöksessä kestää enemmän kuin vuorokausi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kari Jalonen: huima kunnianosoitus!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä