Suomalaishyökkääjä koki kovia NHL-ottelussa – murskattiin hirmutaklauksella ja tyrmättiin nyrkki-iskulla
Minnesota Wildin ja St. Louis Bluesin välisestä NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toisesta osaottelusta tuli erittäin kuumaverinen taisto. Erityisesti Wildin suomalaishyökkääjä Erik Haulalla on paikat varmasti kipeänä huomenna ottelun tapahtumien johdosta.
Haula sai toisen erän lopussa murhaavan niitin Blues-hyökkääjä Scottie Upshallilta.
Suomalaispeluri loukkaantui tilanteessa lievästi ja joutui lähtemään pukukopin puolelle. Hän palasi kuitenkin jäälle ottelun kolmannessa erässä.
33-vuotiaalle kanadalaisrouhijalle ei annettu tilanteesta rangaistusta.
Voit katsoa niitin klikkaamalla tästä.
Wildin epäonneksi ottelu päättyi murheellisesti 1-2-tappioon. Joukkue antoi huiman taistelun kiekkojännärin loppuhetkillä, mutta kiekko livahti maaliin vain hieman summerin soiton jälkeen.
Ottelun loputtua molemmilla joukkueilla kuohahti tunteet ja myös Haula oli mukana törkkimässä Blues-tähti Alex Pieterangeloa.
Suomalaishyökkääjä osui muutamalla iskulla kanadalaispuolustajan naamavärkkiin, mutta sai lopulta itse kokea sen pahimman kolauksen, kun Pieterangelo pamautti oikealla koukullaan Haulan jään pintaan.
St. Louis otti voitollaan toisen kiinnityksen pudotuspelien seuraavalle kierrokselle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”