SS: Sami Kapasen ensi kauden taustajoukot tiedossa – mukana 23-vuotias apuvalmentaja!

Jo loppuvuodesta asti on ollut selvillä, että Liigan finaaleissa taisteleva KalPa vaihtaa valmennuksensa ensi kaudeksi.
Nykyinen päävalmentaja Pekka Virta ei jatka tehtävässään, vaan pestiä hoitaa jatkossa Sami Kapanen.
Savon Sanomien mukaan nyt Kapasen apuvalmentajatkin ovat tiedossa. Kapasen apureina toimivat ensi kaudella lehden mukaan Marko Tuomainen ja Atte Kinnunen sekä maalivahtivalmentajana Jarkko Rissanen.
Kinnunen on ryhmän yllätysnimi. 23-vuotias hämeenlinnalainen on toiminut HPK:n junioreissa apuvalmentajana, mutta muuten valmennuskokemusta ei paljon ole.
Kinnunen pelasi A-juniori-ikäiseksi asti HPK:n junioreissa.
Tuomainen, 44, taas toimi vielä tällä kaudella Heinolan Peliittojen Mestis-joukkueen päävalmentajana. Pelaajaurallaan Tuomainen pelasi muun muassa NHL:ssä, Sveitsissä sekä Liigassa KalPan sekä Helsingin IFK:n ja Espoon Bluesin riveissä.
29-vuotias Rissanen on toiminut Suomen juniorimaajoukkueiden sekä KalPan A-junioreiden maalivahtivalmentajana.
Savon Sanomien alkuperäinen juttu löytyy täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Uusiin maisemiin – kovaotteinen NHL-konkari Ryan Reaves kaupattiin
- HIFK:lle tuntuva takaisku – ykkösvahti rustasi NHL-sopimuksen!
- NHL:ssä pyöräytettiin vaihtokauppa – Dallas treidasi Matt Dumban!
- Liigasta tutun maajoukkuevahdin pitkä sopimus raukesi – nyt löytyi uusi seura
- Suomalaishyökkääjälle ylistystä – teki vaikutuksen uudessa seurassaan: ”Superurheilija”
- NHL:n ykkösvaraukseksi povattu megalupaus teki valintansa – tässä ensi kauden seura
- Ura ohi – yli 600 NHL-ottelun konkari iskee luistimet naulaan
- Kultaleijona rustasi uuden sopimuksen – pelit jatkuvat ulkomailla
- NHL:ssä pyöräytettiin yli 21 miljoonan dollarin sopimus – välimieskäsittely vältettiin
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Jättidiili: Carolina Hurricanesin tähtipelaaja vaihtaa NHL-seuraa!
- Nyt jysähti – NHL muuttuu!
- NHL:ssä iso vaihtokauppa – megalupaava hyökkääjä vaihtaa seuraa!
- JYPin ulkomaalaishyökkääjä lähtee – tässä uusi joukkue!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt NHL:n ykköskierroksen varaus löysi uuden seuran
- Sopimus julki – tässä Kristian Vesalaisen ensi kauden seura!
- NHL-kolossille tuhti palkkapäivä – yli 8 miljoonan dollarin diili!
- Kaapo Kakon tilanteesta uutta tietoa
- Topi Rönni löysi töitä
- Lähde: Tämä NHL-seura yrittää hankkia Jevgeni Kuznetsovin!