Sebastian Ahon NHL:n tulokaskausi oli jymymenestys – ”Elän unelmaani”
Carolina Hurricanesin suomalaishyökkääjä Sebastian Ahon ensimmäinen NHL-kausi oli todellinen nappisuoritus nuorelta pelurilta.
19-vuotias Aho oli joukkueensa sisäisen piste- ja maalipörssin toinen tehopisteillään 24+25=49.
Aho oli itse erittäin tyytyväinen tulokaskauteensa.
– Oli kiva vuosi minulle. Elän unelmaani. 20 ensimmäisen ottelun jälkeen pelaaminen oli mukavampaa ja sain itseluottamusta. Peli helpottuu kun saa itseluottamusta, Aho kertoo Hurricanesin kotisivuilla.
Viime kaudella peräti 116 ottelua Kärppien ja Suomen maajoukkueen riveissä pelannut Aho huomasi NHL:n 82 ottelun runkosarjan olevan rankka haaste pelaajalle.
– Pelasin jotain 100 ottelua viime vuonna, joka on myös aika paljon. Täällä on kuitenkin aikaero ja matkustaminen mukana, mikä on hieman rankkaa.
Kovia näyttöjä viime kaudella antanut Aho lähti tulokaskauteensa vaatimattomin odotuksin.
– En odottanut mitää tältä kaudelta. Halusin vain pelata koko vuoden ylhäällä. Onnistuin siinä, Aho kommentoi nöyränä.
Aho oli kauden päätteeksi NHL:n tulokkaiden pistepörssin viides ja maalipörssin kolmas. Kärpät-kasvatti oli myös suomalaisten pistepörssissä viidentenä ja maalipörssissä kolmantena.
Aho lähti Pohjois-Amerikkaan hyvin vähäisellä englannin kielen taidolla, mikä tuotti nuorelle suomalaiselle haasteita alussa. Hänen onnekseen Hurricanesin joukkueesta löytyi suomenkielistä juttuseuraa huonetoveri Teuvo Teräväisestä.
– Se oli iso juttu minulle. En puhunut paljoa englantia, joten oli kiva puhua suomea jollekin.
Carolinan kausi päättyi runkosarjaan, joten katseet on suunnattu jo ensi kauteen päin. Aho tiedostaa mikä osa-alue kaipaa kehitystä kesällä.
– Luistelu on niin isossa roolissa jääkiekossa nykypäivänä. Jos pystyn kehittämään luisteluani, se auttaisi minua pelaamaan paremmin ensi vuonna, Aho uskoo.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Tshekin MM-joukkue vahvistumassa kahdella NHL-tähdellä? ”Jos kaikki menee hyvin…”
- Kiukkuinen Jukka Jalonen kiisti paineet: ”Ei ne virheet nyt varmaan paineista johdu”
- Leijonien lihamyllyosasto rusikoi Kanadan supertähteä – ”Tulivat päälle kuin yleinen syyttäjä”
- Jesse Puljujärvi meinasi jo hiiltyä toimittajille – ”Parikytä kertaa kysytty samasta”
- Yle Urheilu: HIFK:n uusi urheilujohtaja on valittu!
- Leijonat katastrofin partaalla – MM-jatkopaikka ei ole läheskään varma
- Huippualku valui hukkaan – Leijonat taipui Kanadalle MM-kisoissa
- Kanada hätää kärsimässä – Leijonilta hurja alku MM-kisojen huippukamppailussa
- NHL-supertähdetkin häkeltyivät fanien tempusta Prahan jäähallissa – ”Uskomatonta”
- Yhdysvallat saa uuden vahvistuksen MM-kisoihin – NHL-vahti liittyy joukkueeseen
- Lähde: Christian Heljanko on valintansa tehnyt – tässä on seuraava työpaikka
- Tekoäly ennusti MM-kisojen lopputuloksen – näin käy Leijonille
- Jukka Jaloselta kovat terveiset Leijonille – ”Silloin ei kannata tulla jäälle ollenkaan”
- Lähde: Tapparasta tuttu kiekkotähti sai tylyt potkut!
- Tappara rysäytti ison uutisen – tähtipuolustaja allekirjoitti vuoden sopimuksen: ”Erittäin tärkeä palanen”
- Britannian maalivahti täräytti suoraan: ”Suomi on maailman paras jääkiekkomaa”
- NHL-rotta Brad Marchand sanoi sen, mitä muut eivät uskalla sanoa ääneen
- IS: Raimo Summaselta raju ehdotus – Konsta Helenius ulos Leijonien kokoonpanosta? ”Miettisin todella tarkkaan”
- Huippuvahvistus! Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä saapuu MM-kisoihin
- Näin Jesse Puljujärvi kommentoi Leijonien romahdusta