Outo panos legendaarisen NHL-pyhätön jäähyväisissä – nähdäänkö hyvin kiusallinen ennätys?
Suomen aikaan ensi yönä NHL:ssä nähdään yhden legendaarisen paikan jäähyväiset.
Detroit Red Wingsin kotiareenana vuodesta 1979 alkaen toiminut Joe Louis Arena jää historiaan, sillä ensi kaudeksi Red Wings siirtyy uuteen majapaikkaan.
Viimeisen ottelun yhteyteen on tullut myös varsin kiusallisen ennätyksen mahdollisuus.
Red Wingsin hyökkääjä Riley Sheahan ei ole nimittäin tehnyt maalin maalia tällä kaudella.
79 peliä ja tehot 0+11.
Edellisen kerran Sheahan osui putkien väliin Red Wingsin runkosarjan viimeisessä ottelussa edellisellä kaudella. Tämän jälkeen Sheahan on ollut maalittomassa putkessa yhteensä 84 ottelun ajan, kun mukaan laskee viime keväältä viisi pudotuspelikamppailua.
Mikäli Sheahan jää ilman maaleja myös Red Wingsin ja New Jersey Devilsin välisessä ottelussa tulevana yönä, on hän ensimmäinen pelaaja, joka ei tee yhtään maalia koko kauden aikana niin, että kokoon on kertynyt yli 100 laukausta.
NHL:n historian aikana ei ole koskaan käynyt näin.
Tapaus on hyvin harvinainen myös siksi, että esimerkiksi 100 laukausta ampuneista pelaajista vain kaksi on jäänyt yhteen maaliin. Näin kävi Shawn Thorntonille kaudella 2009-10 ja Tim Jackmanille kaudella 2011-12.
Heidän kohdallaan painaa myös se, että molemmat ovat kunnostautuneet enemmän tappelijoina kuin maalitykkeinä.
Sheahan, 25, sen sijaan on paukuttanut yhden kauden aikana parhaimmillaan 14 maalia NHL-uransa aikana. Häneltä odotettiin tasonnostoa täksi kaudeksi, varsinkin sen jälkeen, kun Red Wingsin sentteriosastolta Pavel Datsjuk lähti KHL:ään.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- NHL:ään varattu suomalaislupaus löysi uuden seuran – latoi viime kaudella hirmutehot
- Columbus löi tiskiin sopimusuutisen – yli 600 NHL-ottelun konkari kiinnitetty
- Ruotsalaispelaaja lähtee NHL:stä – solmi pitkän sopimuksen uuteen seuraan
- Nuorten Leijonien joukkue kesän turnaukseen selvillä!
- NHL-konkari ohitti Liigan – rahakas tarjous ei muuttanut päätöstä
- Jonathan Quickin seuraava siirto varmistui – NHL-legenda palaa heti
- Nyt ratkesi – NHL-supertähti valitsi Dallasin!
- Nyt pamahti iso NHL-diili – puolustajalle 54 miljoonaa dollaria
- Huippumaalivahti ja NHL-seura oudossa tilanteessa – iso kuilu raha-asioissa
- Petteri Rimpiseltä itsevarma arvio ensi kaudesta IL:lle – ”Ehdottomasti”
- Tässä syy Mikko Rantasen kohusiirrolle? Tämä tapaus harjoituksissa oli liikaa Carolinalle
- SK: NHL-supertähti haluaa pelata tässä Liiga-joukkueessa – yhdellä ehdolla
- Nappaako Jarmo Kekäläinen jättivonkaleen NHL-markkinoilta? ”95-prosenttisen varmaa”
- Florida Panthers: luottomies pidätetty – seura reagoi välittömästi
- Se oli siinä – NHL-vahti lopettaa: ”Moni ei nähnyt henkilökohtaista taisteluani”
- Patrik Laineen ympärillä käy jälleen kuhina – uusi NHL-seura nousi esiin
- Urheilucast: Jonne Tammelasta uusi käänne – toinen Liiga-seura houkuttelee tuntuvalla tarjouksella
- Chicago Blackhawks NHL-legendan perässä – Connor Bedard ylistää: ”Edelleen mahtava pelaaja”
- SHL-seura kasaa hurjaa tähtisikermää – 3500 ottelun edestä NHL-kokemusta
- Tappara sai jättivahvistuksen – NHL:n ykköskierroksen varaus palaa Liigaan