NHL-puolustajan tuhkimotarina – viikko sitten sopimus, nyt iso rooli pudotuspeleissä
Boston Bruinsin vasta 19-vuotiaan puolustaja Charlie McAvoy elää unelmaansa juuri tällä hetkellä.
NHL:n pudotuspelien kynnyksellä puolustajien loukkaantumisista kärsinyt Bruins teki viikko sitten NHL-sopimuksen viime kesän ykköskierroksen varaukselleen, jotta se saisi tarvittavan määrän puolustajia Ottawa Senatorsia vastaan pelattavaan ottelusarjaan.
Yliopistokiekkoa ja vain neljä AHL-ottelua tällä kaudella pelanneen jenkkipuolustajan sopimuksen ajateltiin olevan vain hätäratkaisu epätoivoisessa tilanteessa olleelta joukkueelta.
Viikkoa myöhemmin McAvoy on pelannut joukkueensa toiseksi isoimmat peliminuutit molemmissa Bruinsin pudotuspeliotteluissa, jotka ovat samalla hänen kaksi ensimmäistä NHL-otteluaan.
Kiekollinen rightin puolelta laukova puolustaja oli lauantaina isossa roolissa muun muassa ylivoimalla, kun Bruins hävisi jatkoajalla Senatorsille 4-3. Ottelusarja on nyt tilanteessa 1-1.
Nuorten MM-kilpailuissa loistanut ja Bostonin yliopistojoukkueen parhaimmistoon tällä kaudella kuulunut puolustaja tuskin osasi kuvitella, että kausi jatkuisi vielä isossa roolissa NHL:n pudotuspeleissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n