Näillä aseilla HIFK:n pitää iskeä Tapparaan kiinni – viivelähdöt voidaan unohtaa
HIFK ja Tappara iskevät toisiinsa kiinni SM-liigan välierien toisessa kohtaamisessa torstaina Helsingissä, mistä tamperelaiset lähtevät hakemaan toista kiinnitystään finaaleihin.
Ensimmäisessä ottelussa maaleitta jäänyt HIFK oli suurimman osan ottelusta täysin aseeton Tapparan tylyn ja toimivan pelisysteemin edessä.
HIFK:n virhe oli lähteä pelaamaan ensimmäistä peliä aivan liikaa Tapparan ehdoilla. Helsinkiläiset lähtivät murtamaan kotijoukkueen keskialueen träppiä hitaiden viivelähtöjen kautta, mikä näytti kaoottiselta, kun joukkue ei tuntunut löytävän mitään aseita keskialueelle ryhmittäytyneen Tappara-viisikon läpäisemiseksi.
HIFK:n on lähdettävä voittamaan Tapparaa kotiluolassaan samalla reseptillä, millä se kaatoi myös TPS:n puolivälierissä. Viivelähdöt voidaan unohtaa, ja sen sijaan joukkueen on luotettava kovan paineen antamiseen jo Tapparan puolustusalueella ilman, että Tappara pääsee rakentamaan hyökkäyksiään rauhassa. Sen edessä HIFK tulisi jäämään taas jalkoihin.
Ensimmäisessä ottelussa Tapparan puolustajien ei tarvinnut työskennellä juuri ollenkaan oman maalin edessä, joten HIFK pyrkii varmasti hanakammin kohti Dominik Hrachovinan vartioimaa maalia.
HIFK luottaa odotetusti myös laajaan pelaajarinkiinsä. Päävalmentaja Antti Törmänen on nostanut kokoonpanon ulkopuolelta jälleen mukaan useamman pelaajan, jotka eivät pelanneet tiistain ottelussa.
Pelaajien kierrättämisen uskotaan varmasti auttavan siihen, että pitkässä juoksussa HIFK pystyisi olemaan raikkaammalla jalalla otteluiden ratkaisuhetkillä, kuten TPS:ää vastaan kävi.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Tapparalta isoja uutisia: Nämä viisi pelaajaa jättävät seuran – mukana tähtihyökkääjä!
- Tässä on Kiekko-Espoon Liiga-joukkue – tällä nipulla uuteen kauteen
- Näillä ketjuilla Leijonat harjoitteli ennen MM-kisoja – Jesse Puljujärvelle kaavaillaan isoa roolia
- Nyt jysähti – Kärpät julkisti massiivisen pelaajasopimuksen!
- Konsta Heleniuksesta, 17, tipahti täysin poikkeuksellinen NHL-arvio rapakon takaa!
- JYP rysäytti hankinnan tiskiin – haaviin CHL-mestari!
- Varausarvonta tehty – Macklin Celebrinin NHL-seura selvisi!
- Huippuvahvistuksia MM-jäille – Sveitsi vahvistuu kahdella NHL:n tähtinimellä
- Jymypaukku! IS: Raimo Helminen päävalmentajaksi Liigaan
- Kanadalle viime hetken täsmävahvistuksia – superlupaus ja NHL-kärkivaraus rannalle MM-kisoista!
- Jesse Puljujärvi ulos MM-kisoista – Discoveryn asiantuntijat nimesivät Leijonien MM-joukkueen
- HS: Konsta Helenius iski jääkylmän piikin Leijonat-johdolle
- MM-kisamatka ei kiinnosta – Tappara-tähdeltä tylyt terveiset Jukka Jaloselle
- Pelicans-tähti Lars Bryggman paljastaa: tässä ovat ensi kauden vaihtoehdot
- Lähde: Liiga-tähti Markus Nurmi löysi uuden joukkueen!
- Ilves teki kaappauksen huippuseurasta!
- HS: Jokerit dominoi pelaajamarkkinoita – hurjia muutoksia rosteriin!
- Kiekko-Espoo iski tiskiin neljä sopimusta – HIFK-puolustaja siirtyy Espooseen
- Aleksander Barkoville huima kunnianosoitus NHL:ssä!
- Lähde: Patrik Puistola vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura!