Kommentti: Wildin konttauksella ei mitään merkitystä Leijonille – ”Pelkkää haaveilua”
Minnesota Wild on näyttänyt Bruce Boudreaun joukkueelta NHL:n pudotuspeleissä.
Boudreau kun on tullut tutuksi niin sanottuna runkosarjavalmentajana. Se myytti ei ole katoamassa yhtään minnekään.
Tai no, puolustellaan sen verran, että itse asiassa kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa Wild väläytteli osaamistaan. Kolmannessa taistossa taas ongelmat lävähtivät pahasti päin naamaa.
Lyhyesti summattuna: Wild ei pääse Bluesin maalivahdin Jake Allenin nokan eteen. Kaukokudeilla kuumavireistä Allenia ei ohiteta.
Blues on vienyt jatkuvasti yhden maalin pelit nimiinsä. Ja sarja on heille 3-0.
Wildin konttaus on herättänyt nopeasti kysymyksiä siitä, tulisivatko Mikko Koivu, Mikael Granlund ja Erik Haula kevään MM-kisoihin?
Noh, se on pelkkää haaveilua se.
Granlundin nykyinen sopimus päättyy tähän kauteen. Sama tilanne on Haulalla.
Eivät ole tulossa.
Koivulla tätä ongelmaa ei ole, mutta Wild-kapteenilla syitä kieltäytymiseen voi luetella loppuillan ajan.
Esimerkiksi kisoihin lähtö olisi jo itsessään hyvin kiusallista, sillä Wildin odotettiin menevän tänä keväänä pitkälle. Alla oli vahva runkosarja, jonka aikana Wildilta ehdittiin nähdä lupaavia otteita. Niistä toki on jo ikuisuus.
Koivu on joukkueen ykkösjohtaja ja hän kantaa henkisesti kovan painolastin nykyisestä tilasta. Voi vain kuvitella sitä ulospuhalluksen määrää, mikäli Wild tipahtaa heti ensimmäisellä kierroksella pihalle. Se kun voi tapahtua suoraan neljässä pelissä. Kyseinen skenaario näyttää jopa todennäköiseltä tällä hetkellä.
Jo yksistään tuon tekijän kautta on hyvin vaikea uskoa Koivun saapuvan kisoihin.
On todella iso ihme, mikäli joku Wildin suomalaisedustajista lähtee Pariisiin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa